Kyllästyin pohdiskelemaan elämääni vain neljän seinän sisällä, joten lähdimme sadepäivänä IKEA-kierrokselle. Ostoslistani tärkeimmät kohdat olivat hoitopöytä tai jokin vastaava viritelmä. Sen lisäksi lähdin etsimään laatikoita tai lipastoa vauvanvaatteille ja -tarvikkeille. Päätin, että meille tulee ehkä ainakin osittain umpinainen lipasto, jonka päällä on hoitoalustana toimiva taso ja joka piilottaa sisäänsä laatikotolkulla vauvatavaraa. Tässä tapauksessa lipasto sijoitettaisiin makuuhuoneeseen, missä vauvansänkykin tulisi olemaan.

Toinen vaihtoehto olisi ostaa hyllyä muistuttava hoitotaso tai pelkkä hoitoalusta pesukoneen tai sängyn päällä käytettäväksi. Ensimmäisessä tapauksessa hyllyyn pitäisi ostaa laatikoita, joihin vauvanvaatteet laitettaisiin. Jos taas päätyisin pelkkään hoitoalustaan, suunnittelin ripustavani tai asettelevani kylpyhuoneeseen koreja vauvanvaatteille. En kuitenkaan halunnut vatvoa asioita yksin, vaan täysijärkinen shoppailuseuralaiseni (eli anoppi) sai luvan antaa mielipiteensä säilytysjärjestelmäongelmiini. Myös mies lähti mukaan vahtimaan, etten osta mitään typerää.

IKEA1

Vaikka suunnitelmani olivat muuten hieman monijakoiset, olin kuitenkin suunnilleen kartalla siitä, mitä oikeastaan lähdin hakemaan. Tuota yllä olevaa yhdistelmää lähdin etsimään joka tapauksessa, vaikka en muuta ostaisikaan. Puhallettava hoitoalusta ja siihen myytävä kissapäällinen(!) tulevat päätymään käyttöön joko kylpyhuoneeseen tai makuuhuoneeseen, joten ne voi vaan nakata lihapullahetken jälkeen ensimmäisinä keräilykassiin. Vaikka hoitoalustan voi pyyhkiä puhtaaksi, on kiva, että siihen on olemassa suojuskin. Kuluupahan vähemmän ja tuo materiaalikin taitaa olla miellyttävämpää pienen iholle. Mutta entäpä ne säilytysjärjestelmäsuunnitelmat sitten?

IKEA2

Helpoin ratkaisu olisi ollut kieltämättä ostaa kerralla lipasto. Tällöin mitään koreja ja muuta ei olisi tarvittu. Tämä oli valitettavasti myös kallein vaihtoehto, mikä olisi saattaanut aiheuttaa valuuttakrampin kassalla ja romuttaa suunnitelmani. Suunnitelmat romuttuivat kuitenkin jo siinä vaiheessa, kun lipastoa ei löytynyt myymälästä kasattuna emmekä uskaltaneet ostaa ns. sikaa säkissä. Täytyy siis käydä katsomassa lipastoa toisessa IKEA-myymälässä ja harkita sitä sitten uudelleen.

Hyllymallinen hoitopöytä olisi taas ollut se edullisin ratkaisu. Siihen tarvitsisi ostaa vain koreja tai laatikoita, jotta siinä voisi säilyttääkin jotakin. Kovinkin avoimeen hyllyyn mietin hankkivani esimerkiksi vaaleita, pehmoisia koreja ja ehkäpä vielä säilytyslokerikon samaa sarjaa. Tämän idean mies torppasi täysin, sillä hoitopöytä olisi pitänyt kiinnittää seinään eikä se meidän ärsyttävän epäkäytännöllisessä asunnossamme ole mahdollista järkyttävän paksujen lämpöpattereiden vuoksi.

Jos taas päätyisin ratkaisuun, jossa hyödyntäisin tilavan kylpyhuoneen tyhjät tilat, säilytysratkaisu olisi sävyltään tummempi. Kylpyhuoneeseen harkitsin tummia koreja, jotka sopisivat kylpyhuoneen tummiin tekstiileihin. Jos en säilyttäisi koreja kylpyhuoneen tasolla, ne voisivat majailla vaikkapa tummassa hyllyssä. Harmi vaan, että jouduimme toteamaan tämänkin vaihtoehdon mahdottomaksi, sillä hyllyä ei saanut kylpyhuoneeseen kiinni, mitä en ollut kotona tajunnut tarkistaa. Tämä kuitenkin ratkaisi sen, että hoitopöytä tulee sijaitsemaan makuuhuoneessa.

Nyt sitten käydään tutustumassa tuohon ensimmäisen vaihtoehdon valkoiseen lipastoon mahdollisimman pian, jotta tiedetään, kannattaako se ostaa. Rahapussia vähän kramppaa, mutta itsepä hommasin miehen, joka ei elä “edullinenkin voi olla laadukasta” -mentaliteetin mukaan.