ikävä raskausvatsaa

Vastahan elin yksin. Vastahan rakastuin. Vastahan olin raskaana.

Nallepoikamme täytti tänään aamuyöllä neljä kuukautta. Pieni poika on ollut luonamme kolmasosan vuodesta, reilusti yli sata vuorokautta. Yhteisiä, hereillä vietettyjä tunteja on kertynyt tuhansia ja taas tuhansia. Olen jo tottunut siihen, että perheessämme on kolme jäsentä, mutta tarkistan silti joka yö, että poika hengittää. En enää pelkää kaikkea mahdollista, mutta pelkään silti monia turhia asioita. Tällä hetkellä kuitenkin suurin murheeni on onneksi se, että koetan olla stressaamatta siitä, etten ehtinyt ottaa tänään pojasta kuvaa stressikorttien kanssa. Heivaan ihan tosissaan nuo kortit kohta suohon! 😀

Psst! Tuo kuva oli pakko laittaa tähän postaukseen, sillä se on kuva, joka saa minut ikävöimään jättimäistä raskausvatsaani. Minut, joka vannoin, etten KOSKAAN tule ikävöimään sitä…