Edellisestä postauksesta on jo ties kuinka kauan aikaa. Olen kyllä halunnut kirjottaa tänne päivittäin, mutta tässä välissä ehti mennä maku koko bloggaamiseen. Punnitsin, avaanko tätä vauvablogia ollenkaan julkiseksi vai en, mutta päädyinkin kompromissiksi salasanalliseen blogiin. Näin voin kontrolloida hieman enemmän kävijöitä. Täysinhän se ei onnistu, sillä salasanakin saattaa levitä helposti vääriin käsiin.

Harmittaa myös se, etten ole kuvannut alkuraskauden aikana vatsaa ja sen kasvamista kuin muutamana päivänä. Pelkään, että jos joskus saan toisen lapsen, hänen kasvuaan masussa seurataan ja kuvataan, kun taas esikoisen kohdalla raskausaika hujahtaa ohi panikoiden ja kriiseillen. Kokemuksesta tiedän, että esikoiselle tulee varsin helposti harjoituskappale-olo ja sitä en omalle lapselleni halua. Lapsen isähän (kyllä, bebellä on myös papa) harrastaa valokuvausta, mutta mies on niin ylityöllistetty, että hyvä, jos selkähieronnan saan kitistyä kerran raskauteni aikana. Jos olisin rikas, kävisin varmasti parikin kertaa viikossa hierottavana, ettei paikkoja kolottaisi koko ajan.

Olen tähän asti totellut muita äitejä ja nauttinut raskaudestani ja tunnetiloista, joita se tuo mukaan. Nyt vaan tekisi mieli unohtaa koko asia ja jatkaa normaalia elämää siihen asti, kun lapsi syntyy. Ärsyttää sekä salailu että se, miten sana leviää. Helpompaa olisi, jos kaikki tietäisivät. Pitänee vaan julkistaa koko homma, niin ei tarvitse miettiä, koska kertoo ja kelle. Ensimmäinen helmikuuta avaan Instagram-tilini julkiseksi. Katsotaan, kuinka vähällä selittelyllä pääsen, kun ihmiset saavat löytää blogin itse. 🙂

raskausmaha