“Hei, olen Finski, ja minut on ajeltu kaljuksi ilman lupaa. Kaikki alkoi siitä, kun palvelijani huomasivat, että vaikka minua kuinka harjaa, turkkini takkuuntuu kesäisin mahdottomaksi. Selkäni suorastaan paakkuuntuu, minkä vuoksi en anna koskea itseeni. Pappa tosin saa välillä leikattua isoimmat paakut pois, mutta muille kiukuttelen. Siksi kai tämän kamalan päivän, joka viime viikolla tuli eteeni, täytyi tapahtua. Puheissa oli vilahdellut kissan trimmaaminen, mutta en ymmärtänyt, että rakkaani kehtaisivat huijata minua näin.

Aamu alkoi kurjasti, kun normaalisti sujuva ruokatarjoilu tyssäsi kuin seinään. Sain kyllä raikasta vettä, mutta nappulakippo katosi(!) eikä kukaan antanut märkäruokaa, vaikka pyysin kauniisti ja monta kertaa. Todella monta kertaa. Jossakin vaiheessa päivää poikamiesboksini kannettiin eteiseen. Kävin haistelemassa sitä, mutta en osannut aavistaa, että oma palveluskuntani kidnappaisi minut. Niin kuitenkin kävi ja jouduin auton jalkatilaan.

Sain turvakseni tutun saunatakin, jonka haju vähän rauhoitti minua. Olimme jo melkein perillä Toijalan Evidensia-eläinlääkäriasemalla, kun rohkeuteni petti ja itkin vähän ääneen. Paniikissa taisin vähän kuolatakin boksiini, vaikka minulle vakuuteltiin, että kaikki on ihan hyvin. Oudossa paikassa jostakin syystä nukahdin (kuulemma tunniksi, mitä se tarkoittaakaan) ja kun heräsin, olin jälleen tutussa autossa. Huimasi ja olo oli omituinen kevyt.

Vasta kotona, käveltyäni kuninkaallisesti sattumalta peilin ohitse ja ihmeteltyäni, miksi minulle nauretaan, ymmärsin lopulta, mitä oli tapahtunut. Pääni ja häntäni olivat entisellään, mutta kaikki se ihana, miehekäs karva siitä välistä oli POISSA! Siis ihan kokonaan. Näytän aivan joltakin puudelilta! Järkyttävää.

Jokin ihme rokotuskin minulle annettiin, mutta siitä en tiedä enempää. Se taisi olla se piikki, jonka sain. Toisaalta nyt on mukavan viileä, mutta aina, kun kävelen eteisen peilin ohitse, hypähdän vähän kauhusta ilmaan. Palvelusväki mainaili 180 euron laskua, mutta mitä pahaa muka heille on tehty?! Nyt jotain rajaa, dramaattiset ihmiset, ja vähän empatiaa, kiitos. Tämä sain olla viimeinen kissan trimmaaminen vähään aikaan.

Finski”