Laveraa ja lähtöfiiliksiä
RIPSIVÄRI JA EYELINER SAATU / LAVERA
Vihdoinkin. Muutaman tunnin päästä astun laivaan Länsiterminaalissa ja aloitan muutaman päivän seikkailun merellä ja vähän maissakin pressimatkatunnelmissa. Katsoin, että herätykset ovat sen verran myöhään kumpanakin aamuna, että saan varmaankin nukuttua pidemmät yöunet kuin viikkoihin kotona. Arkirutiinit ovat tuntuneet hajottavilta, ja loppuviikosta alkoi jo tuntua, etten enää jaksa sekoamatta. Yksinkertaisenkin lauseen tuottaminen tökkii. En muista, mitä piti sanoa enää siinä vaiheessa, kun avaan suuni, ja purskahtelen itkuun vähän väliä. Nyt kaivataan vastuuttomuutta ja hiljaisia hetkiä, mutta vastapainoksi naurua ja iloa. Sitä aion tankata tiistaihin asti niin, että varastoni tulvivat.
Oikeasti halusin tulla postaamaan asukuvia, mutta ne olivat kaikki 30 niin järkyttäviä, että siirsin ne suoraan roskakoriin. Jotakin sain kuitenkin eilen kuvattua. Testailin LEGO-messuhuumassa luonnonkosmetiikkamerkki Laveran Butterfly Effect -ripsiväriä ja nestemäistä silmänrajauskynää. Ripsirissa on isohko harja, minkä vuoksi alaripset on maalattava eri ripsivärillä, mutta muuten mascara toimii. Se on sysimustaa, ei paakkuunnu eikä leviä päivän aikana ylä- tai alaluomille. Eyelinerkin pysyi kauniisti kokopäivän toisessa silmässä, mutta levisi toisesta, kun jäätelöaltaan kansi, joka pamahti keskisormeni päälle (ironista, eikö?) aiheutti kyyneliä ja naaman rutistamista.
Antaisin pisteitä tasan saman verran eli 4.5/5 kummallekin. Luin myöhemmin, että tämä vegaaninen ripsiväri sisältää tuuheuttavia bambukuituja, mutta mitään megatuuheutumista en viikon aikana käytössä huomannut. Näitä kumpaistakin myy mm. Stockmannin verkkokauppa.
Mutta nyt laivalle. Älkääkä turhaan odotelko takaisin (ennen tiistaita)!😍
Psst! Maanantaina pamahtaa Netflixiin Jane the Virginin uusi kausi. JEE!
Kirmi
Ihanaa ja rentouttavaa matkaa! Mulla on käynyt tuo sama, että sormi jäi jäätelöaltaan kannen väliin. Sattui aivan törkeästi kyllä. Sitten piti sitä valittua jäätelöä painaa kipeään sormeen ja toivoa, ettei kynsi vaurioitunut liikaa.
Iina M.
Mulla se muuttui mustaksi ja käsien peseminen sattuu, mutta kuitenkin niin vähän, että tuskin mitään pahaa kävi. Mutta hitsi, miten sattui!🤬
emzi
OOOh lisää Jane the Virginiä <3 pitää muistaa tämä!
Iina M.
Se on niin hyvän mielen sarja!😍🙌🏼
Jenni S. | big mamas home
Tervemenoa ja nauti! Toivottavasti irtiotto auttaa. Täällä suunnitellaan paria tyttöjen reissua syksylle.
Iina M.
Ooh, ne on parhaita! On kyllä ollut mukava reissu.❤️🙌🏼☕️
Anna-Maria K
Oih, tiedän miltä tuntuu hajoilla arkirutiineja! Ja meillä sitä takana vasta vähän aikaa. Kiinnostaisi muuten lukea enemmänkin tästä aiheesta :)
Iina M.
Mulla saattaa vauvablogin puolella olla aiheesta juttua. En käy siellä enää usein, kun on yllättävän synkkää materiaalia. 😰
Miee
Mistä tuo poolo on ostettu/tilattu/saatu?? Eikai kankaasta irtoa glitterpätkiä tai mitään?
Iina M.
Zadaasta! Merkkiä en pysty tarkistamaan, koetan muistaa sunnuntaina kurkata kotona. Ainakaan yhdellä käyttökerralla ei irronnut mitään. 😍
kosmetologi
Vautsi, sun pitäis useammin rajata silmät noin. Jäin oikein tuijottamaan tätä kuvaa. 😳
Iina M.
Siis, kun osaisi! :D
9/10 yrityksestä päätyy siihen, että pesen kasvoni kokonaan. Nestemäinen rajaus on vaikeampaa kuin ydinfysiikka…