Päivän sana on pannari! Meillä markkinointipuolella on käynyt kato. Minä sairastin viime viikolla rankemmin kuin vuosiin, mutta nyt tilanne on päinvastainen, sillä olen ainoa markkinointityyppi Bulevardin kattohuoneistossamme. Normaalisti aloitamme maanantaina viikon yhdessä aamupalalla, mutta nyt se päätettiin jättää väliin.

Paitsi, että se ei sopinut minulle, vaan paistoin sunnuntai-iltana pannukakkua luotto-ohjeella devipuolen riemuksi. Joku oli ostanut karkeiden vehnäjauhojen tilalle erikoishienoja, joten pelästyin vähän pannarin erilaista ulkomuotoa, mutta maku oli tuttu. Suosittelen silti käyttämään tavallisia jauhoja.

Pannukakku

4 dl vehnäjauhoja

1.5 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

8 dl maitoa

2 kananmunaa

100 g voita

Pane uuni lämpimään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito, munat sekä sulatettu, jäähtynyt voi. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille (tai öljyttyyn uunivuokaan, jolloin se tarraa kiinni reunoihin, ellei ymmärrä heti käyttää lasista vuokaa, mikä on muuten ihan superhyvä keksintö) ja paista uunissa 30-40 minuuttia.

 

Pannarihan ei riittänyt alkuunkaan ja ensi kerralla tätä on ilmeisesti paistettava muutama pellillinen. Hauska muuten, miten pannari tempaisee maullaan monet suoraan takaisiin lapsuuteen. Pannukakkua ei tule paistettua kovin usein, sillä se häviää ainakin meidän perheessämme letuille, mutta sen makumaailmalla taitaa olla tapana tarttua mieleen tiukasti.

Nöpsyhän syö banaanilettuja ja minä pidän tavallisista, mutta pannari jotenkin unohtuu. Ehkä jatkossa sitä voisi tehdä useamminkin ihan tarkoituksella, vaikka hihassani on usemapi lettu- ja vohveliohje, joita suosittelen.

Kokeile siis myös mantelimaitolettujarahkalettuja, kaurapuurovohveleita tai niitä kuuluisia banaanilettuja! :)