Jos kysytään, mitä ulkonäössäni inhoan, kohauttelen usein olkapäitäni. Olen hyväksynyt itseni “ahdistavien teinivuosien” jälkeen, kun huomasin, miten paljon aikaa saa kulumaan turhaan valitteluun eikä stressi muuta ihonväriä, tuo lisäpituutta tai tee mitään muutakaan positiivista. Yksi harmaita hiuksia aiheuttava asia ulkonäössäni kuitenkin on olemassa ja kun mietin sitä yhtään kauemmin, saan päänsäryn. Muuten en oikein kiinnitä asiaan huomiota, mutta valokuvissa tämä tukahdutettu raivo nousee usein pintaan, kun muuten kivan kuvan pilaa sekalainen karvajoukkio, joita myös tuttavallisesti karvamadoiksi kutsutaan. Tai kulmakarvoiksi.

kulmakarvojen kasvattaminen

Huomaatteko kuvissa jotakin muutosta? Vasemmanpuoleinen kuva on otettu viime elokuun alussa, oikeanpuoleinen tämän helmikuun alussa. Olen epätoivoisesti kasvattanut kulmakarvojani paksummiksi luullen, ette ne muuttuisivat jotenkin myös muodoltaan kauniimmiksi. Vähäsen tuo paksuuntuminen auttoikin kulmakarvakriisiin, mutta kun nuo karvat kasvavat aivan kummallisiin suuntiin kulmaluullani. Heti alusta kulmat kasvavat aivan pystysuoraan ja niiden alapuolelle syntyy typerä mutka. Siihen mutkaan olen kasvattanut karvoja, mutta jotenkin ne näyttävät vain irralliselta tupsulta pellekulmakarvojen alapuolella. Ympyröin ongelmakohdan alla olevaan kuvaan, kun tuosta pienestä sitä ei kunnolla erota. Satunnaisesti joku meikkitaiteilija saa taltutettua (eli liimattua) kulmakarvani näyttämään kivoilta tai edes normaaleilta, mutta omat apuvälineeni onnistuvat harvoin tässä tehtävässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tyytyväinen, että karvarivejä on nykyään muutama enemmän, sillä ohuet kulmakarvat eivät ole yhtä kivat kuin paksut. Siis omissa kasvoissani. Mutta tämä kasvatusprojektinipa ei auttanut kuin vähän, sillä nuo p*skiaiset eivät vaan siltikään asetu! Aivan sama, onko karvoja paljon vai vähän, kulmakarvani ovat aina epäsiistit, oudot ja huolittelemattomat. Ne saa parhaimmillaan liimattua supervahvalla hiuslakalla tunniksi paikoilleen, mutta sen jälkeen kaikki on taas sekaisin. Tai ei kaikki, mutta karvat. Nyt toivoisin kaikkia mahdollisia vinkkejä kurittomien, sattumanvaraisiin ilmansuuntiin kasvavien kulmien kesyttämiseen, sillä seuraava vaihe on se, että ajelen nuo karvamadot pois kokonaan…