Myönnän, että olen paha ihminen ja vielä näin lähellä joulua. Menin ja varastin jouluhaasteen unelmiaan jahtaavan Susannan blogista. Kuvituksena käytän työpaikaltani napsittua jouluisia kuvia, sillä omassa asunnossanihan kerrassaan mikään ei viittaa jouluun. Kuten ei muuten ulkonakaan, sillä siellä on jo nyt pimeää ja synkkää. Aleksilla on onneksi jouluvalot, mutta niitäkään ei tule joka päivä nähtyä. Välillä saattaa päästä unohtumaan koko joulu, kun sen saapumisesta ei ole tarpeeksi todisteita olemassa. Tässä kuitenkin hieman joulutunnelmiani teille, haasteen saa varastaa edelleen.

1. Parasta joulussa?

Loma ja se, ettei ole kiire minnekään.

2. Joulumusiikkisi?

En ole hirveästi aiemmin kuunnellut, mutta kyllähän se Michael Buble toimii.

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia?

Tykkään! Ihan kaikenlaisia, paitsi siitä kamalasta Lumiukosta en pidä yhtään. Kun se alkaa, kanava vaihtuu! :D

4. Jouluherkkusi?

Sinappi. Siis kinkku sinapilla, krhm. Kaikki suolainen jouluruoka ylipäätään.

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?

Perunalaatikkoa, rosollia kastikkeen kanssa, jotakin lihaa ja koko perhe.

6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan?

Tänä vuonna eivät näköjään ollenkaan…

WP_20131220_00720131220142703

7. Joulu kotona vai jossain muualla?

Kotona, aivan ehdottomasti. Ja “kotona” tarkoittaa vanhempieni luona. Sinne ei tee mieli raahata edes poikaystäviä, koska koen joulun jotenkin niin perhejuhlaksi, ettei siihen liity ulkopuolisia. Tästä saakin tapella vuodesta toiseen, jos sattuu deittailemaan tyyppejä, joilla on tapana luuhata joulut juurikin muiden nurkissa.

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut vai molempia?

Onko jotenkin tökeröä vastata, että saa tehdä itse, jos osaa? Ei muuten ole. Tiedän, ettei yksikään sielu tämän maan päällä tahtoisi esimerkiksi meikäläisen tekemää villasukkaa.

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan?

Kyllähän ne jouluun kuuluvat.

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?

Perheen. Mummolavisiititkin koetan siirtää joulupäivälle, jotta aaton voisi olla ihan vaan ydinperheen kanssa. Se olisi unelmajouluni!

11. Onko sinulla joku joululahjatoive?

On! Ruokailuvälineet, jotka ovat mummoni(!) vanhat, katkeilevat käsiin. Ruokailuvälinesarja olisi siis kova sana.

12. Paras saamasi joululahja?

Kyllä minäkin vastaan, että PlayStation-pelikonsoli silloin aikanaan.

WP_20131220_00520131220142718

13. Kamalin saamasi joululahja?

Kaikki turha ja tarpeeton krääsä, jonka tahtoisi vain heittää roskiin.

14. Kuvaile unelmien joulusi.

Rauhallinen, aika kuluisi hitaasti varsinkin ennen aattoa. Ilma olisi odotusta täynnä ja ehtisin tehdä kaikki jouluruuat itse.

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu?

Niitä on liian monta! Mutta ehkäpä Sika.

16. Oletko tehnyt jo jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?

Hankin yhden ja luultavasti ainoan lahjan. Koetin huudella kovasti, ettei lahjoja tänä vuonna, mutta pelkään hieman, että joudun vastaanottamaan lahjoja, vaikka itsellä ei ole varaa niitä antaa. Siitä se vasta kamala olo tuleekin. :/

17. Paras joulujuoma?

Vaalea ja ehdottomasti alkoholiton glögi se taitaa olla. Yksi suurimmista joulutoiveistani olisi, ettei jouluna saisi juoda alkoholia. Se on täysin turhaa!

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?

Oikea kuusi, joka haetaan isin kanssa metsästä ennen aattoa.

WP_20131220_00920131220142648

19. Käykö teillä joulupukki?

Ei enää. Tai tuohan Joulupukki lahjat, mutta ei ehdi jäädä jutulle.

20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?

Kun sai lukea uutta kirjaa sängyssä ja mutustella konvehteja. En harmikseni saa enää nykyään kirjalahjoja.

21. Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?

Hienoksi, sillä muut päivät tulee roikuttua siinä pyjamassa ja collegehaalarissa.

22. Peruna-, porkkana, bataatti- vai lanttulaatikko?

Perunalaatikko, muilla ei niin ole väliä.

23. Paras joulusuklaa?

Tähän on vain yksi oikea vastaus. Se on Zabaglione-konvehti.

24. Joulutortut vai piparit?

Tämä vaihtelee oudosti, tänä vuonna joulutortut omenahillolla.

  WP_20131220_01120131220142626