Miten voikin pienen ihmisen olo olla samaan aikaa sekä ihanan tasapainoinen että jotenkin ahdistavan levoton. Kaikki on ihan hyvin, mutta sitten ei muka olekaan? Tai oikeastaan kaikki jotenkin vaan mättää, vaikka mikään ei ole mitenkään pielessä. Eihän tässä elämässä ole mitään järkeä! Muutama iso päätös taitaa painaa alitajunnassani niin pahasti, ettei mielenrauhaa saavuteta ennen kuin ne asiat on käsitelty loppuun. Jatkan työasioiden vatvomista taas huomenna heti aamusta, mutta nyt rentoudun hetkisen yövieraani ja “blogioppipoikani” kanssa, kun seuraava virallinen postaus pitäisi saada valmiiksi MyWeek by -blogin puolelle. Tässä jäätelöpaperikuvia katsellessa iskee vaan aikamoisen hurja herkkuhimo päälle! Epäreilua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko – Diesel *

kengät – Aldo

Dieseltä viikonloppuna löytynyt mekko ei sopinut eiliseen kirkkaanpinkkiin tukkaani, mutta tämän haaleamman version kanssa se menee jo kivasti. Astianpesuainehuuhtelu teki taas hiusvärilleni pieniä ihmeitä. Melkein sorruin tänään ostamaan tuohon mekkoon sopivan huivinkin, mutta shoppailut saavat nyt riittää hetkeksi. Keskityn nyt nautiskelemaan syksystä ja siitä, ettei sitä lunta tule kai sittenkään vielä. Kuka jaksaa lukea mitään sääennusteita, kun ne kääntyvät kerran päivässä päälaelleen! Vuorotellen kauhistellaan lööpeissä, että on lämpimin syksy ikinä tai että lunta tulee kauhistuttavan aikaisin. Koettaisivat päättää tai olisivat kokonaan hiljaa.

Kenkähaaste alkaa jo hiljallee nakertaa, sillä sen lisäksi, ettei sen aikana saa ostaa uusia kenkiä, ilmat alkavat todella tuntua kylmemmiltä. Noita peep toe -kenkiä ei onneksi ole enää (muistaakseni) kovin montaa paria käyttämättä, joten jos olisi taktinen, käyttäisin ne tällä viikolla pois talven alta. Myös ballerinoja voisi alkaa nyt tehokäyttää, sillä niillä tuskin tarkenee enää kovin pitkään. Tai no, epäilen kyllä joskus, että tuntoaistini on jotenkin viallinen. Ei kellään voi olla koko ajan kuuma. Ei vaan ole millään tavalla normaalia, että miinuasteillakin tekonahkatakki on muka tarpeeksi lämmin jonkun ohuen neuletakin päällä ja kesällä meinaa koko ajan kuolla kuumuuteen.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAmoumouOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllättävän kivan maanantain asu pääsi minun ja yökyläläiseni kanssa Tennispalatsiin elokuviin. Oli aikakin (About Time) oli pitkähkö elokuva, jonka aikana ehdin kokea jopa hämmentävän monenlaisia tunteita. Alussa pyörittelin silmiäni elokuvan aiheelle ja ärsyynnyin naispäähenkilön typeristä ulkonäköneurooseista. Keskivaiheilla aloin vähän tykästyä hahmoihin ja lopussa ulvoinkin tuttuun tapaan meikit poskilla. En muista, koska olen viimeksi käynyt elokuvissa niin, että en olisi itkenyt yhdessäkään kohdassa. Pitäisi kyllä löytää useammin tuo muutama tunti aikaa, sillä elokuvissa tuntee jotenkin uudistuvansa. Hetken tauko arjesta tekee hyvää eikä maksa ihan hirveitä hintojakaan. Leffahetkestä tulee melkein yhtä energinen olo kuin aamulenkistä, sanokaa minun sanoneen.

Hämmentävän nopeasti se tämäkin päiväkin kului. Nyt luovutan vanhan ja uskollisen tietokoneeni suosiolla sen komeamman sukupuolen edustajalle, jotta saatte vielä tämän päivän puolella hieman muodikkaampaa luettavaa tuon edellä mainitun vierailijablogimme kautta. Olettehan jo muuten tutustuneet siihen? Olitte tai ette, toivottelen joka tapauksessa aivan ihanaa maanantai-illan jatkoa kaikille. Hyvää yötä ja huomiseen! :)

(*affiliate-linkki)