Kylläpä meitä nyt hellitään aurinkoisilla syyspäivillä ja auringonpaisteella. Hattarapilveni (lue: hiuspehkoni) suorastaan loistaa häikäisten vastaantulijoita, mutta se ei menoa haittaa. Siis ainakaan minun menoani, niistä vastaantulijoista en niin välitä. Viikonlopun vit ketutus alkaa olla historiaa ja ilkeilijöiden henkilöllisyydet tiedossa. Kannattaisi muistaa, että jos aikoo roiskia toisten niskaan sontaa, siinä tahraantuvat kyllä ne omatkin kädet. Todistusaineiston hävittäminen on sellainen asia, joka erottelee hyvät ja huonot agentit. Tämä pinkkipäinen agentti alkoi suunnitella ärsytyksissään jo lomamatkaa syksylle, mutta en kuollaksenikaan keksi, minne tahtoisin lähteä. Äkkilähtöjen aktiivinen vilkuilu taitaa olla se paras ratkaisu matkakutinaan tällaisessa elämäntilanteessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En jaksanut tänään oikein panostaa asuuni sen kummemmin. Olin valinnut päivälle oman kenkäparin, jota halusin korostaa niin, ettei asuni veisi siltä kaikkea huomiota. Verkkokorkokengät saivatkin olla huomion keskipisteinä, kun ylläni olivat perussiniset farkut, valkoinen t-paita ja musta tekonahkatakki. Olisi ollut aitonahkainen, jos sellaisen tässä perusmallissa omistaisin. Tästä aiheesta vielä kitinää vähän myöhemmin. Vaikka asu oli tylsähkö, kivoilla kuvilla siitäkin kehtaa pistää tänne kuvamateriaalia. Huomaa varmaankin taas kuka meikäläisen luona on lomailemassa. Asukuvien taso suunnilleen kymmenkertaistuu, kun Veera astuu kuvioihin, vaikka poikaystävänikin on kuvauskeikkaa heittänyt. Ei millään pahalla siis, tykkään kyllä molemmista kuvaajistani.

   OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

t-paita – Diesel

farkut – Liu Jo Jeans (saatu*)

takki – Vero Moda

kengät – River Island

Hiukseni ovatkin ihan kunnolla pinkit sen hempeän vaaleanpunaisen sijaan näissä kuvissa. En malttanut luopua väristä vielä, sillä sain pyynnön hiusmallikeikalle, jossa tästä sävystä saattaisi kuulemma olla jopa hyötyä. Joko tästä tai kunnon blondista siis, mutta tuskin onnistuisin palaamaan vaaleaveriköksi omin avuin pelkillä astianpesuainesuihkuilla. Harvinaista, että myönnän oman osaamattomuuteni. Harvinaista oli myös muuten se, että kävin eilen pitkästä aikaa kaupungilla niin, että päädyin ostamaankin jotakin. Olisin kuollakseni halunnut ostaa vihdoin sen mustan nahkatakin, mutta lopulta ostinkin sitten  valkoisen t-paidan. Vaatekaapin kulmakiviä kumpainenkin, mutta hieman eri rooleissa. Löytämääni nahkatakkia ei vaan ollut (edes kuulemma valmistettu) oikeassa koossa. T-paitani on siis tämä, mutta mietin, olisiko tämä ollut coolimpi valinta? ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(*affiliate-linkki)