Veeran kanssa tulee lähes aina naurettua niin, että kuohari meinaa suihkuta nenän kautta ulos, joten tavallaan brunssi on kyllä aika riski valinta aamun aktiviteetiksi. Se oli silti jokaisen siihen upotetun euron arvoinen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAprimula brunssi

Tasan vuosi sitten eli 20. päivä lokakuuta, olin lähes huvittavan samassa tilanteessa kuin nyt. Kaipasin hieman Veera-terapiaa, joten neiti oli käymässä kylässä luonani. Sunnuntaimme aloitimme Primulan brunssilla, jonka huonoa mainetta jaksan aina kummastella. Lähipiirissäni monikaan ei arvosta sitä, mutta onneksi Veeran saa sinne seuraksi nautiskelemaan breakfast-lunchia. Brunssi saattaa parhaimmillaan määritellä sen, miten onnitunut sunnuntaista lopulta tuleekaan, joten suosittelen vaikka valmistamaan sellaisen kotona, ellei tahdo tuhlata rahojaan ravintoloiden tai kahviloiden tarjoamiin herkkuihin. Meikäläisen laiskuusasteilla jonkun muun valmistama brunssi on aina parempi vaihtoehto kuin DIY-versio.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAbrunssillaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Se, mitä koetan kai tässä kiertoteitse sanoa, on se, että oli ihana huomata, että jo vuosi sitten elämässäni oli ihminen, jonka kanssa voi nauraa aamuyöhön, jolle voi paljastaa likaisimmatkin salaisuutensa ja joka näköjään ei aio lähteä elämästäni pois kulumallakaan. Kiitos Primula ja kiitos Veera. Tämän aamun brunssi oli vielä aiempia parempi, sillä siellä oli tarjolla jopa kaipaamaani munavoita. Viime vuoden brunssitunnelmia taas voi lukea tästä postauksesta. Ihanaa sunnuntaita kaikille, niille ilkeille mököttäjillekin, jotka koettavat hommata töistä potkuja bloggaajille! :)

(puhelin saatu)