Huvipuistopostausta luvassa! Vietimme työpaikan poikien ja kesälomavieraani Veeran kanssa perjantaina hulvattoman virkistyspäivän Linnanmäellä. Varoitan jo heti alkuun, että kuvat ovat hieman yksipuolisia, sillä kaikki seurueestamme eivät rakasta kameraa ja osasta sai julkaista vain ruumiinosia. Onneksi pomoni ja Veera viihtyivät linssin edessä (ja takana), joten ihan kuvatonta postausta tästä ei tullut. Harmi vaan, etten voinut julkaista esimerkiksi suosikkilaitteessani Kiepissä otettua kuvaa, kun siitä ei olisi millään saanut sensoroitua kaikkia vääriä ihmisiä pois. On tämä bloggaajan elämä vaikeaa. ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lintsi2

Päätimme Veeran kanssa huviksemme pukeutua huvipuistoon korallisiin tiimiasuihin. Farkkushortsien ja mustien ballerinojen lisäksi pukeuduimme aleneuleisiimme, jotka olimme toisistamme tietämättä ostaneet. Itsehän omistan tuon neuleen myös sisnisävyisenä, kun en osannut päättää, kumpi väreistä on kivempi. Halusin päivän aikana myös hienon kasvomaalauksen koristamaan poskeani. Kiva, että nuo kuvat kestävät nykyään kunnolla vettäkin, sillä kuva irtosi vasta kotona alkoholipitoisella kasvovedellä. Se ei pannut yhtään pahakseen hurjista vesilaitteista, joista huvittelimme porukalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lintsi4

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pelaaminen lähti koko porukalla täysin käsistä. Päivän aikana pommitettiin koiria palloilla, vieriteltiin palloja koloihin, kourittiin pehmoeläimiä ylös laatikosta, ammuttiin palloja koloihin ja tehtiin vaikka mitä muuta. Postailinkin jo Instagram-tililläni kuvia päivän pehmolelusaldosta, mutta noissa postauksen kuvissa pehmoötököitä näkyy vielä vähän lisää. Ei ollut mikään maailman paras idea voittaa pehmoja heti alkupäivästä, sillä niiden raahaaminen mukana alkoi rasittaa jossakin vaiheessa. Muutamakin mukula kyllä hymyili leveästi, kun meikäläinen vuoristorataili kaksi pinkkiä pehmoa turvakaarensa alla ja jalkojen välissä! :D

lintsi7

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lintsi3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuonna testasin Linnanmäki-sovellusta älypuhelimellani, tällä kertaa sainkin sitten hupirannekepaketin koko työporukallemme testatakseni sovellusta lainatabletilla. Kyllä, sovelluksen saa nyt uutuutena kaikkiin Windows 8 -laitteisiin! Lintsin laitteita, ravintoloita ja muita tietoja voi siis helposti selailla reaaliajassa päivittyvän sovelluksen kautta jo vaikka kotona ennen hupipäivää. Meikäläinen esimerkiksi tarkisti autossa erään laitteen nimen, josta tuli hieman väittelyä. Tuo tagien skannaaminen taas on edellytys siihen, että Lintsi-päivästä saa luotua hienon retkiraportin tabletilla. Päivän aikana otetut kuvat, käydyt laitteet ja muut hauskat tiedot voi käydä tarkistamassa myöhemmin raportista. Nuo sovellukset ovat tosiaan ilmaisia ja ne nostavat huvipuistopäivän fiilikset aivan uudelle tasolla. Kokeilkaa vaikka itse, jos ette usko.

lintsi5

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lintsi

Ihana huomata, että tämänkin ikäisenä nauttii vielä huvipuistopäivästä täysillä. Tosin maailmanpyörä (tai mikä Rinkeli onkaan) on niin kamala, että sen olisin voinut jättää väliin kokonaan. Sen verran alkaa ikä jo painaa, että mihin tahansa laitteisiin en suostu jalallani astumaan. Kummituspaikat ovat ehdottomalla kieltolistallani, mutta korkeita paikkoja kokeilen kyllä pienen suostuttelun jälkeen. Saatan edelleen sinisilmäisesti uskoa, että niihin totuttelemalla korkeanpaikankammoni katoaa joskus. Niin varmaan! :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA