Viikon paras hemmottelujuoma on lempeän virkistävä sitruunaruohotee isoimmasta ja söpöimmästä mukista, mitä asunnostani vain sattui löytymään. Näin syksyisin kahvihimoni laantuu hieman ja alan himoita erilaisia teelaatuja. Kun päästään talveen, olen yleensä kyllästynyt teehen ja alan taas kitata kahvia mukitolkulla. Mikähän ihme siinä muuten on, että syksyisin on pakko rutinoitua? Eräs rutiineistani eli kirkasvalolamppukin pitäisi taas kaivaa esiin. Miksei se voi olla pieni ja söpö herätysvalo? Miksi sen pitää olla iso ja ruma möhkäle, jota ei kehtaa pitää aina esillä? Voi huokaus.

Viikon paras hemmotteluostos on päiväpeitto, jota tekee mieli silittää poskella. Ihastelin sitä jo viime viikolla, mutta nyt olen jo rakastunut peiton pellavaiseen pintaan. En malttaisi edes ottaa päiväpeittoa pois yöunien ajaksi, vaan pidän sen halittavana vieressäni. Tarvitsen äkkiä poikaystävän tai halin melkein sadan euron peiton pilalle! :D

Viikon paras hemmotteluuutinen tuli Elämyslahjat.fi –sivustolta, kun sieltä kerrottiin, että pääsen Tallinnaan lomalle. Ilmoittauduin bloggaajien testiryhmään elämystestaajaksi ja nyt tärppäsi sitten vuorokauden loma. Lähden jossakin välissä testaamaan erästä tälläkin hetkellä tarjouksessa olevaa elämystä, joka on osa nettisivuston hemmotteluelämyksiä. Palataan tähän aiheeseen heti, kun olen käynyt kokeilemassa, kuinka paljon yhdessä vuorokaudessa voi meren takana rentoutua. Toivon, että paljon.

Viikon paras naamioituminen tapahtui kylpyhuoneessani. Avonin Planet Spa -sarjan oliviiöljynaamio kosteuttaa edelleen stressaavan ihmisen pintakuivan ihon tehokkaasti, tämä on ollut yksi luottotuotteistani jo pitkään. Kasvoista voitaisiin siirtyä käsiin, sillä valitettavasti tämä kuva paljastaa, ettei kynsikuuri ole toiminut aivan täysin ainakaan vielä. Olen ollut kuurilla nyt suunnilleen kaksi viikkoa eli puolet tableteista on vielä jäljellä. Saa nähdä, alkaako kohta tapahtua jotakin vai joudunko metsästämään erään toisen merkin pii-tabletteja jostakin kiven alta.