Tilasin vähän aikaa sitten itselleni kameralaukun mittatilaustyönä. Tarkoitukseni oli kyllä ostaa tällainen kaunotar, mutta mallisto  myytiin loppuun ihan hetkessä. Päätin sitten luovuttaa valmiin laukun etsimisen ja teettää itselleni laukun, koska Nelliinakin tykästyi niin omaansa. Monikäyttöisen mustan laukun sijaan päädyin jostakin kumman syystä pinkkiin, hihnaksi valitsin kullanväristä ketjua. Viestitin kamerani mitat ja pienet lisätoiveet Satu Kallio Designille, maksoin laukun ja jäin odottelemaan lopputulosta.

Laukku saapui ihan muutamassa päivässä sen valmistumisen jälkeen. Laukussa on violetti vuori ja toivomani puhelintasku. Sinne mahtuu kamerani lisäksi myös rahapussi ja muuta pientä roinaa, mutta laukku on silti pieni ja siro. Koetan kuvata sen asukuvissa mahdollisimman pian. Tähän astihan ainut iltalaukku, johon järkkärini on mahtunut, on ollut samaisen suunnittelijan minulle lahjoittaman musta iltalaukku, mutta koska siinä ei ole hihnaa, tarvitsin kunnollisen kameralaukun.


Siinä se nyt sitten on. Söpö kuin kermaleivos ja juuri sellainen kuin halusin. Materiaaliksi valitsin laadukkaan tekonahan, koska tuota ihanaa väriä ei ollut tarjolla aitonahkaisena. Olen hyvin tyytyväinen ostokseeni ihan viimeistäkin rypytystä myöten. Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos, Satu!<3

Psst! Eilinen alekoodi on korjattu ja se toimii vielä tämän päivän ajan.