Koska uusia lukijoita on ilmestynyt yhtäkkiä muutama tuhat(!) lisää, päätin tehdä uuden ja ajankohtaisemman esittelypostauksen itsestäni ja blogistani. Osa on seuraillut puuhiani jo vuosia, muta minusta on reilua nostaa myös uudet lukijat kartalle. Kellään ei tulisi olla täällä ulkopuolinen olo. Siispä tervetuloa tänne MouMou-blogiini lukijaksi!:)

Minä olen…

… oikealta nimeltäni Iina. Eli MouMou. Täytyy tähän väliin mainita, että olen kieliasunatsi tuon kirjoitustyylin suhteen. Se on kirjoitettava yhteen, molemmat m-kirjaimet isoina. Vaikka MouMou on virallisesti blogini nimi, tottelen myös sitä kutsumanimenä, koska niin moni sitä niin käyttää. Iältäni olen 24-vuotias ja opiskelen vielä hetken ajan kemiaa Jyväskylän yliopistossa. Kun saan sieltä kandini pihalle, teen koko töitä vähän aikaa tai alan hakea uudelle alalle. Tällä hetkellä tulevaisuuteni on siis hyvin, hyvin auki.

Blogini on…

… 4 vuotta vanha ja sisältää kaikenlaisia juttuja minusta ja elämästäni. Blogini sisältää myös mainontaa. Bloggaan Indiedays-kattosivuston alla, joka on myös työnantajani, ja kaikki mainonta onkin selkeästi merkitty blogissani Suomen lain mukaan. Bloggaan kuitenkin vapaasti eikä kellään ole sanavaltaa blogini sisältöön. Kaikki sisältö on siis itse tuottamaani ja yhteistyöjutut valitsemiani. Lyhyesti tiivistettynä kirjoitan siis asioista, joista pidän. Joskus olen ostanut ne asiat itse, joskus olen saanut ne. Ei sen kummempaa.

Kirjoitan…

… sekä elämän ihanista asioista että sitten siitä kaikille tutusta arjesta. Suurimmat kiinnostukseni kohteet ovat muoti, tyyli ja lifestyle. Bloggailen ostoksistani, asuistani, kauneusjutuista, kuulumisistani, himotuksen kohteista ja välillä postailen reseptejäkin. Yleensä kirjoittelen fiiliksen mukaan, mutta postaustoiveitakin saa jättää. Vanhoja postauksia selailee helpoiten jokaisen kirjoituksen lopusta löytyvien kategorioiden avulla.

Kuvaan…

… blogini kuvat Olympuksen ja Nikonin voimin. Järjestelmäkamerani, jolla siis otetaan yli 90 % blogini kuvista, on Olympuksen PEN Lite E-PL2. Se on ihanan kompakti eikä vie niin paljon tilaa kuin ns. perusjärkkärit. Pokkarin virkaa taas toimittaa ihanan punainen Nikonin Coolpix S9100. Molemmat kamerat on saatu blogin kautta käyttöön.

Kirjoitan…

Applen MacBook Airin sekä iMacin avustuksella. Toimiva tekniikka on tärkeä osa bloggaamista, sillä kaatuvat koneet ja hitaat toiminnot polttavat nopeasti tällaisen hermoheikon pinnan. Siksi sis siirryin pitkän ja turhan nihkeilyn jälkeen PC-klaanista omputtajiin. (Paitsi puhelimeni suhteen.)

Blogissani ei suvaita…

… muiden haukkumista, ilkeilyä, perusteetonta kritisointia eikä turhaa nillitystä. Olen tarkka kommentiboksini suhteen, koska nihkeily pilaa helposti kaikkien fiiliksen ja blogini yksi kantava teema on se, että keskitytään pääasiallisesti kivoihin juttuihin. Ja niistä känkkäränkkäpäivistäkin selvitään porukalla.:)