Kävin tosiaan eilen täydentämässä kahvivarastojani Mokkamestareiden tehtaanmyymälässä Ylöjärvellä. Tällä kertaa nenäni valitsi kahvipaahtimon huimasta valikoimasta kokeiluun muutamaa ihan uutta makua. Olin kyllä selaillut kahvivalikoimaa nettikaupasta etukäteen, mutta valinta oli silti vaikea. Lopulta mukaani lähti kolmea eri makua. Näitähän saa jauhatettua mukaansa haluamansa määrän, itse valitsin 100 – 200 gramman pusseja.

Ensimmäinen kahvimaku on itse asiassa tuliainen vanhemmilleni. Äiti osti itselleen pressopannun, joten toin hänelle puolikarkeaa Tampere-kahvia. Reilun kaupan merkin saanut kahvisekoitus on laadukasta “maustamatonta” kahvia, jota voi nautiskella hyvällä omallatunnolla.

Äskeisen tuliaispaketin lisäksi ostin toisenkin tuliaisen, tämän tosin ystävälleni. Konjakkikahvipaketti on miehekäs ja ah, niin ihanan tuoksuinen, että saatan muuttaa mieleni ja pitää tämän itse. Veikkaan, että tämä maku sopii esimerkiksi mokkapalojen tekoon kuin nakki lihapiirakkaan.

Itselleni valitsin rakkauskahvia, joka maistuu suklaalle, vaniljalle ja karamellille. Kuulostaa herkulliselta, mutta pakko myöntää, että konjakkikahvi tuoksui paremmalta. Saa nähdä, kumpi vie makutestin voiton.

Joku muuten vinkkasi blogissaan tässä ihan hiljattain (saa paljastaa itsensä, minun muistini ei nyt ole avuksi), että kun imuroi lusikallisen makukahvin puruja imuriin, huoneeseen leviää uskomattoman ihana tuoksu siivoussession aikana. Arvatkaapa ihan huviksenne, aionko testata?;)