Aina, kun joku onneton eBay-myyjä nihkeilee eikä suostu toimittamaan aarrettaan Suomeen, käännyn uskollisen brittiavustajani puoleen. Tällä kertaa ihana avustajatar pisti ostosteni mukaan vielä uusimman Elle-lehden ja voi luoja, kun se on paksu!:D Nostin vertailun vuoksi lehden päälle vastaavasti uusimman suomalaisen siskon numeron ja onhan noilla nyt ihan “pieni” kokoero.

UK-apurin lähettämän paketin sisältö (kyllä, sain siis muutakin kuin lehtiä ja suklaata, vaikka possu olenkin) paljastuu kokonaisuudessaan vasta myöhemmin, mutta uskokaa pois – se on sen arvoista! Olen jälleen osunut kultasuoneen, tosin ehkä vain omasta mielestäni. Mutta mitäpä muuta sitä tarvitseekaan kuin oman hyväksyntänsä. Muiden mahdollinen ihailu on vain plussaa.

Päivän asuni koostui tänään yllättävän hempeistä elementeistä. En tiedä, mikä päähäni aamulla kolahti, kun kaivelin kaikkea vaaleaa esiin, mutta viihdyin kyllä tässä yltiöromanttisessa vaatetuksessa. Neuletakit ovat jotenkin unohtuneet pukeutumisestani, koska käytin niitä yliopiston alkuaikoina jotenkin aivan liikaa. Olen helposti kyllästyvää sorttia ja kyllästyn usein johonkin niin, etten voi sitten käyttää kyllästymisen kohdetta pitkään aikaan. Neuletakkien lisäksi näin on käynyt myös mm. nuudeleille, farkuille ja jopa kerran poppareille. Se jo mikä oli kamalaa!

Päivän asujeni välinen kontrasti taitaa kertoa siitä, että kuulun todellakin niihin ihmisiin, joiden tyyliä ei voi lokeroida selkeästi, vaan jotka valitsevat aamulla asunsa päivän fiiliksen mukaan. Tai sitten jossakin lokerossa on mahdollista rakastaa punaista nahkatakkia yhtä paljon kuin vaaleaa pitsistä kynähametta. Eikä tuo takkikohta ollut tuulesta temmattu. Odottakaahan, kun pääsen esittelemään uusimman ostokseni!<3

Puin tänään ylleni pitkästä aikaa valkoisen helmikaulanauhani. Olen kokenut sen kovin tyttömäiseksi ja ehkä siksi en ole sitä juurikaan käyttänyt. Nyt oli kuitenkin sen aika loistaa ja yllättäen se tuntuikin maailman luonnollisimmalta koruvalinnalta. Uudessa Elle-lehdessä oli muuten juttu helmikaulakoruista ja minun helmeni lukeutuvat pituutensa mukaan matineahelmiin (50-60 cm). Nytpä tiedän sitten senkin.


hame – H&M

toppi – Gina Tricot

helmet – Kivishop (saatu)

neuletakki – H&M

kengät – Love Label

Illan ohjelmassa olisikin sitten laukkujen purkamista, vaatekaapin hysteeristä inventoimista, stressilenkkiä sekä ensi viikon pelottavaan tenttiin valmistautumista. Harmi vaan, että tenttikirja meinasi saada minut jo junassa itkemään, sellaista siansaksaa se sisällöltään oli. Ihan vaan mietin, eikö tenttikirjaksi todellakaan löytyisi mitään uudempaa kuin vuonna 1989 julkaistua hepreaa. Saa nähdä miten tytön käy, saapa todellakin nähdä.:/