IMG_9105

Korkataanpa kahviteemaviikko sitten laitetestauksella. Sain vähän aikaa sitten testikäyttöön Saecon Lavazza A Modo Mio -espressokeittimen. Jos joku ihmettelee, miksi tahdoin kokeilla laitetta, vaikka omistan jo kahvikoneen, vastaus on uteliaisuus. Tahdon aina kokeilla uutta ja erilaista, jotta tiedän, onko omaan versiooni tarjolla parempaa vaihtehtoa vai omistanko jo parhaan mahdollisen. Omasta kahvikoneestani kirjoittelen oman postauksen loppuviikosta, mutta täytyy sanoa, että oli kyllä kiva kokeilla hieman erilaista laitetta vertailumielessä. Eroja nimittäin löytyi.

IMG_9107

Kahvi valmistetaan pienistä kahvipodeista, jotka takaavan tuoreen kahvinautinnon. Kone puhkaisee tiiviisti pakkauksen ja syöksee kuumaa vettä pakkauksen läpi, jolloin ilman ei pääse “haalistamaan” kahvin makua säilytysvaiheessa. Oma kahvikoneeni toimii samalla filosofialla, tosin sen kahvipodit eivät ole ihan näin söpöjä!:)

espressokone

kahvinkeitin

Tällä masiinalla on maailman helpoin valmistaa kahvia. Valittu kahvipodi tipautetaan sille tarkoitettuun lokeroon ja kahvia saa, kun painaa napista. Kahvinvalmistuksen voi toki lopettaa tähän, mutta jos mustan kahvin sijaan tekee mieli vaikkapa cappuccinoa tai lattea, ratkaisu on maidonvaahdotin. Kuumaa vesihöyryä johdetaan maitokuppiin, josta vaahdonnut maito sitten kaadetaan kahvin sekaan halutussa suhteessa. Vinkkinä muuten, että rasvaton maito vaahtoa kaikista parhaiten.

IMG_9113
IMG_9114

IMG_9116

Valmis kahvi on parasta kuumana, mutta ei se viileänäkään pahaa ole. Jos kahvi ehtii kylmetä yllättävän puhelun tai kiireellisen työtehtävän aikana, sen sekaan voi kaataa lisää maitoa ja viilentää juomaa lisää jääpaloilla. Makeutta kylmään kahvijuomaan saa vaikkapa ruskealla sokerilla tai makusiirapilla.

Philips Sacco Lavazza A Modo Mio -espressokeitin MouMou
Tällä koneella valmistettu kahvi oli hyvin samanmakuista kuin omalla koneellani valmistettu. Tämän lainakoneen kapseleiden välisiä eroja ei vaan havainnut niin helpolla. Jos en olisi lukenut ohjeita, olisin olettanut, että kaikki kahvikapselit sisälsivät samaa kahvia samalla paahdolla. Isoin plussa tässä laitteessa verrattuna omaani on hiljaisempi ääni ja kätevämpi höyrytysosa. Rakkaan kahvikoneeni maitoletku on nimittäin niin usein tukossa, etten juurikaan käytä sitä enää. Kaikenkaikkiaan tästä testailusta jäi todella hyvä fiilis. Jos olisin varoissani, vaihtaisin kahvikoneeni tähän!:)