Kokosin Alicantessa räpsityt kuvat nyt yhteen postaukseen. Matkahan oli osaksi syntymäpäivälahjani, joten odotin siltä paljon. Paljon sainkin, sillä suhteeni matkakumppaniini syveni reissun aikana ja rentouduin niin, ettei varsinainen kesäloma voi enää alkaa huonosti.

Varasimme matkan bongattuamme sen Top 10 Matkatarjoukset -sivustolta Facebookista. Hotellin hoidimme Hotels.com-sivuston kautta. Asuimme matkan aikana kolmen tähden hotellissa, josta oli n. puolen tunnin auto- tai metromatka Alicanten keskustaan. Itse hotellista en juurikaan ottanut kuvia, se oli tasoltaan jotakin tyydyttävän ja hyvän väliltä. Kuvailin enemmänkin Alicanten keskustaa, merenrantaa ja kaikenlaisia tilanteita, joihin jouduimme. Matkakumppanini ei esiinny kuvissa kuin osaksi, mutta älkää antako sen häiritä. Kaikki kollaasit voi ja kannattaa klikata isommiksi!:)

kaupungilla alicantessa

Käytimme aika tasan puolet viikon lomasta rannalla ja hotellin altaalla köllimiseen ja puolet sitten kaupungilla liikkumiseen. Kaupungilla ihailimme maisemia, shoppailimme ja yhden päivän käytimme kunnolla nähtävyyksiin, siitä tosin on tulossa aivan oma postaus. Kaupungilla eniten ihastuttivat sileät kadut, kauniit talot ja upeat patsaat sekä suihkulähteet. Kaikkialla oli kauniita asioita ja ystävällisiä ihmisiä, se nostatti hymyn omillekin kasvoille.

pukeutuminen alicantessa

Lomapukeutumiseni oli niin tylsää, että meinasin ensin jättää tämän kohdan kokonaan pois. Kollaasista puuttuvat kokonaan saronkiasuni, mutta niistäkin tulee aikanaan oma postaus. Käytin sitä hemmetin rättiä joka päivä, joten se oli kyllä olennainen osa lomatyyliäni. Kaupungilla käytin mustia löllöshortseja ja toppia tai t-paitaa, koska niiden kanssa shoppailu/sovittelu oli helppoa. Mukanani oli myös farkkushortsit ja täyspitkät farkut lentojen ajaksi. Viimeisenä iltana korkkasin korallinvärisen hippamekkoni, sen kanssa puin ainoat mukana olleet korkkarit. Muuten käytin gladiaattorisandaaleja tai varvassandaaleja. Niin tai niitä hätäostosballerinoja.;)

uimassa alicantessa

Kuten jo kerroin, vietimme puolet lomasta hotellin altaalla ja merenrannassa. Uimassa pyrin pitämään olkaimettomia biksuja tai olemaan ilman yläosaa (vain rannalla), koska inhoan rusketusrajoja. Hotellin altaalla napsittiin hassuja kuvia pienen vesiputouksen avulla ja merellä ihmeteltiin outoja kasveja ja eläimiä. Meinasin seota onnesta, kun näin pienen ravun kaivautuvan rantahiekkaan. Meduusan tapaaminen taas aiheutti kylmiä väreitä, samoin kuolleen öttiäisen. Seurana meressä oli matkaseuralaisen valitsema Real Madrid -uimarengas. Arvatkaapa, missä tunnelmissa meillä seurattiin Barcan voittoa viimeisenä iltana?:D

ruokailu espanjassa

Päivän tärkeimmät päätökset koskivat aina sitä, mitä ja missä milloinkin syötäisiin. Tavoitteeni oli maistaa ainakin paellaa ja viimeisenä matkapäivänä haaveeni toteutuikin. Kävimme monta kertaa lähikaupassa hakemassa tuoreita hedelmiä ja rantaeväitä. Iltaisin söimme (ja joimme) ravintoloissa. Olimme ostaneet joka aamuksi aamupalan, jonka voimin jaksoi pitkälle iltapäivään. Ruokailuissa piti huomioida monen tunnin mittainen siesta, jonka aikana lähes kaikki ruokapaikat olivat kiinni. Ruoka sekä juoma oli edullista ja hinta-laatu -suhdekin oli kohdallaan. Lähes kaikissa ravintoloissa sai alkupalat, pääruaan ja jälkiruuan runsaine juomineen kahdelle ihmiselle parikymppisellä.

shoppailu alicantessa

Shoppaamassa kävimme Alicanten keskustassa. Kolusimme läpi muutaman ison ostoskeskuksen ja monia pienempiä putiikkeja. Rannan turistitorikin tuli kuljettua pariin otteeseen läpi, siellä kun oli paras valikoima sitä paikallista nahkaa. Vastapainona torikadun reunoilla istuikin sitten rivi feikkilaukkuja kauppaavia miehiä. Keskustaan matkustimme edullisella metrolla, johon yhden alueen kattava lippu maksoi vain 1 euroa 25 senttiä. Shoppailupäivien tuloksista teen vielä erilliset postaukset, kun saan vaan aikaiseksi.

Kokonaisuudessaan viikon lomamatka Alicanteen oli ihana ja menisin mielelläni takaisin joskus. Eikä haittaisi, vaikka matkaseurakin pysyisi samana.;)