Tämän asun pointti on lähinnä esitellä teille viimeiset Alicanten ostokseni. Maksimekko on ollut ostoslistallani jo pitkään, mutta sellaisen löytäminen on ollut haaste. Silkkimaksimekkoni on toki ihana, mutta sen pituuden vuoksi sitä voi pitää vain korkeiden korkojen kanssa. Alicanten keskustassa sovittelin kuitenkin niin ihanaa maksimekkoa, että lyhyen harkinta-ajan jälkeen se oli pakko ostaa. Mekko on vanhaa maksimekkoani arkisempi, sillä se on 85 % puuvillaa ja 15 % silkkiä. Vähän epäilyttää, miten mekko reagoi helteellä hikiongelmaani. Yleensä puuvilla reagoi minulla näkyvimmin, vaikka sen ei kuulemma pitäisi mennä niin. Kuitenkin, mekkoni väri on puhdas valkoinen ja mekkoon kuuluu beige vyö. Kaiken lisäksi mekko on pituudeltaan aivan täydellinen matalien sandaalien kanssa pidettäväksi.

valkoinen maksimekko

Nuo kreikkalaistyyliset sandaalitkin ostin muuten Espanjasta. Ne ovat valkoista nahkaa ja kuulemma aika kivan merkin mallistosta, vaikka itse en ollut kyseisestä brändistä aiemmin kuullut. Ainakin paikalliset arvostivat Cuplé-nimisen merkin tuotteita ja kieltämättä ne olivat äärettömän kauniita. Meinasin ostaa mustan nahkalaukun sandaalireissultani, mutta lopulta jätin sen kauppaan ja päätin jatkaa Mulberryn Alexaan säästämistä.

valkoinen maximekko

mekko – Benetton

sandaalit – Cuplé

Lyhyet tytöt, kannattaa etsiä maksimekkoja siis Benettonista! Siellä oli arkisempaakin mallia, jota harkitsin pitkään. Puuvillaista trikoomaksimekkoa koristi reikäpitsihelma ja kauniisti laskostettu yläosa. Empire-linja ja kevyesti levenevä helma sopivat ehkä paremmin arkeen kuin oma mekkoni. Värivaihtoehdot olivat tummansininen, valkoinen ja beige, kun taas tätä minun mekkoani saa valkoisen lisäksi mustana.