Keksin sen! Olen joskus aiemminkin taitellut huiveista toppeja, mutta tällä kertaa oivallukseni taisi pelastaa haastekuukauden ainakin osaksi. Seuraavassa kuvassa esiintyvä rumalla aamupaniikkikampauksella koristeltu läskinaama sitoi siis tuttuun tapaan huivin vastakkaiset kulmat niskansa taakse ja toiset vastakkaiset selkään. Tähän improvisoituun “toppiin” olen koettanut myös vyötä, mutta tuo vyötärövyöjuttu on jo niin nähty minun maailmassani, etten lähtenyt siihen leikkiin enää.:)

Jännä muuten muistella, kuinka siitä aivan ensimmäisestä huivitoppioivalluksestanikin on jo hurjasti aikaa. Valitettavasti se taisi tapahtua vanhan blogini puolella, joten en voi sinne linkittää. Keksin huivitopin silloin muistaakseni erään toisen haasteen yhteydessä, kun minun piti pukea kaikki vaatteet ylleni nurinkurisesti. En sitten löytänyt sopivaa yläosaa, joten puin ylleni huivin väärä puoli näkyville. Se oli hassua aikaa se.

huivitoppi1

Harkitsin ensin leijonankeltaisten ballerinojen laittamista tuon keltaisen huivin seuraksi, mutta syksyiset saappaat voittivat lopulta. Vaikka labrassa pitäisi välttää korkkareita, suvaitsin itselleni orientoitumisviikolla poikkeuksen. Enhän kuitenkaan osallistunut itse töihin ja tutoreilla nyt vain sattuu olemaan vähän taipumusta kiukutteluun sääntöjä vastaan.

Hiusten kanssa kävi aamulla vähän hassusti, sillä en muistaut laittaa niinkä ollenkaan vaan pyöräilin yliopistolle kasvojenpesukampauksessani. Tyttöjen vessan peilissä odottikin sitten yllätys, kun oletin, että olin tajunnut väsyneenä kammaa hiukseni ponnarille. Mutta ei, neiti pörrönuttura kärsi hetkellisesti muistinmenetyksestä ja edusti tänään nukkumis-/kasvojenpesu-/kotihengailukampauksessaan!:D

huivitoppi3

Asokselta tilattu valkoinen laukku on jälleen nousemassa suosikikseni. Se aina unohtuu välillä ja sitten taas ihastun siihen. On kätevää, kun omistaa niin paljon vaatteta ja asusteita, että kun piilottaa osan ja kaivaa unohdetut tavarat myöhemmin esiin, tuntuu aivan kuin olisi shoppaillut uusia juttuja.;)

Tilasin Asokselta vähän aikaa sitten 25 % -alekoodin pakottamana muutaman nahkalaukun lisää ja täytin samalla salkkumallisen klassikkolaukun paikan laukkuhyllylläni. Sen laukun esittely saattaa tosin vaatia sen, että vien sen kasan mustia saappaitani suutarille. Mustat saappaat kun kuuluvat ehdottomasti asuvisiooni mustan nahkasalkun kanssa.

huivitoppi2

farkut – H&M

toppi – H&M

huivi – H&M

rannekorut – H&M ja 2nd hand

kengät – 2nd hand

laukku –  Asos

Joku onkin varmaan kiinnittänyt huomiota tämän haastekuun alaosiini. En ole kertaakaan käyttänyt harmaita housujani tai sitä söpöä pitsimekkoa, vaan turvaudun näihin farkkuihin joka päivä. Tämä kertonee siitä, etteivät vaatevalintani menneet aivan nappiin. Toisaalta saatan innostua niistä housuista vähän ajan päästä ja silloin nämä farkut puolestaan pääsevät huilimaan. Ei tämä kuukausi tunnukaan enää niin pahalta. Tämä kuluu aivan omalla painollaan ja oikeastaan yllättävänkin nopeasti.