Eilen tapahtui jotakin ihanaa. Koetin soittaa tärkeille ihmisilleni, mutta kukaan ei ehtinyt vastata. Sekosin sitten koko illaksi ja hermostutin seuralaiseni hyperaktiivisella pulputuksella. Kun äiti vihdoin soitti takaisin työpäivän jälkeen, olin niin väsynyt, että selitin tilanteen vain tasapaksulla äänellä. Tänään jatkuu riehuminen, sillä heräsin aamulla uudelleen todellisuuteen. Minulla kävi uskomaton tuuri.:)

Joku erehtyi töpisemään eilen jostakin ihanasta harmaasta huivista ja se jäi sitten mieleeni kummittelemaan. Kaivelin esiin harmaat saappaani ja harmaan tekomokkalaukun, jotta ikävä hieman helpottaisi. Harmailin päivän fysikaalisen kemian osastolla kierrättäen fukseja pitkin laboratoriota. Vielä olisi kolme päivää intensiivijakson loppuun ja yllätyksekseni en ole tänä vuonna tässä vaiheessa aivan kuollut. Fiilis on törkeän hyvä, mutta kyllä perjantaina helpottaa silti, kun viimeinen päivä on ohitse. Jäljelle jää vain helpotus ja haikeus.

kunniakirja

Lähes sataprosenttisesti miehekäs fuksiryhmäni nappasi muuten tänään voiton fysikaalisen kemian osaston mustikkaväriaineaurinkokennotyöstä (kiva nimi, tiedän) ja se ei ainakaan vähennä ylpeyttäni fuksiryhmästäni. Ykköslaatua eli A-luokkaa.;) Ja nyt sitten siihen asuun.

harmaata

farkut – H&M

toppi – H&M

neuletakki – H&M

kengät – 2nd hand

laukku – o.i.s

takki – Vero Moda

huivi – ?

Kun kerran harmaa himottaa, niin laitetaan sitä sitten hieman lisää peliin. Asuuni kuului myös harmaa nahkatakki ja talvinen kaulahuivi. Sekoan syksyisin, kun en oikein osaa päättää, käyttäisinkö kesä-, syys- vaiko talvivaatteita. Sitten päädyn käyttämään niitä sekaisin!:D Se tyyli kyllä sopii tällaiselle sekopäälle kuin nappi silmään.

Palatakseni vielä postauksen alkuun niin kyllä, se ihana asia selviää blogissakin, mutta vasta sitten, kun kaikki on selvää. Nyt lähden halaamaan neloskerroksen yrmy-pappaa ja valistamaan aina niin negatiivista vanhaa herraa siitä, että positiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita.;)