Huomenta kaikille, jotka ovat kaipailleen aamuviiden postauksia. Ajattelin ensin kirjoittaa tämän vasta aamulla, mutta eipä se kova homma ollut naputella tätä aamuksi valmiiksi. Käydään siis asiaan.:)

Vaatekaapin tukipilarit, klassikot tai miten vaan. Niistä jauhetaan kerta toisensa jälkeen naistenlehdissä ja muotisivustoilla, mutta kuinka yleispäteviä valkoiset kauluspaidat ja tummansiniset farkut lopulta ovatkaan. Minä kuulun siihen ryhmään, joka pitää juuri noista klassikoista, mutta kaikki eivät niistä syty. Itsellänikin on ollut totuttelemista muutamiin tuttavuuksiin, mutta yksinkertaiset leikkaukset ja monikäyttöiset värit voittavat minut aina lopulta puolelleen.

Suurin osa klassikkovaatteista määritellään samoiksi paikasta riippumatta, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Niiden lisäksi ihmisillä on usein omia päähänpinttymiä, joista on vaikea päästä eroon. Minulle tällainen pinttymä on ollut jo pitkään pallomekko. Tummansinistä ja valkoista, palloja ja yksinkertainen leikkaus. Mikä siinä voi olla niin kamalaa?

polkadots

Tunsin pitkään, etten ole tarpeeksi tyttömäinen pallomekkoon tai ettei se vaan sopisi minulle. Nyt uskaltaiduin vihdoinkin hankkimaan itselleni tuon ihmeellisen polka dots -mekon ja arvatkaa mitä? Se ei ole yhtään pelottava.:) Noin 13 euroa maksanut Nine westin eBay-mekko voitti minut puolelleen välittömästi. Kyllä tämä tyttö taipuu näköjään palloihinkin.

Tunnustaako joku kammoavansa beigejä trenssejä, tummansinisiä farkkuja, valkoisia kauluspaitoja tai muita vaatteita, jotka “jokaiselta naiselta tulisi löytyä”?