Se on sitten tytöt ja pojat kuulkaas perjantai.:) Huomenna on kemistien kesätapaaminen, mutta minäpä aloitan juhliminen jo tänään. Joskin aika kevyesti. Suuntaan muutaman tunnin päästä kaupungille erään toisen kemistitytön kanssa ja alekierroksen jälkeen saatamme päätyä terassille istumaan. Huomenna räjähtää sitten kunnolla, kun loputkin tiimistä palaa Jyväskylään ja valtaamme itsellemme uimarannan. Älkää siis yllättykö, jos törmäätte minuun ja kasaan lasten uimaleluja tuolla kaupungilla.


kaupungille2

Kaupunkiasuksi valitsin pitkästä aikaa housut ja vielä pidemmästä aikaa farkut. Nämä vaaleat farkut ovat kuitenkin niin kesäiset, ettei olo ollut liian tunkkainen niissä. Koska tänne on tipahdellut uusia lukijoita sellaisella tahdilla, etten ihan itsekään pysy perässä, muistutan teitä jo päättyneestä yhtestyöstäni Panic in Paradisen kanssa. Lähes kaikki merkin vaatteet on siis saatu (tai oikestaan valittu ilmaiseksi). PiP:n farkut sopivat minulle kuin nappi silmään, joten niitä tullaan näkemään taas syksyllä enemmänkin. Nyt valitsin ylleni kuitenkin nämä kesäisen vaaleat.:)

kaupungille3

Farkkujen kaveriksi jouduin laittamaan matalat kengät, sillä oikea jalkateräni turposi illalla ihanasti ja korot olisivat varmaankin tappaneet jalkani lopullisesti. Olisi kyllä halunnut laittaa korkkarit, mutta joskus pitä kuunnella omaa kehoa.:( Toiset matalat kengätkin olisivat olleet kivat, mutta kipeä jalkani mahtui vain noihin avokkaisiin. Voi sitä turvonnuttaa ressukkaa. Alimmassa kuvassa ovat gladiaattorisandaalit, koska sovittelin niitä ensin jalkoihini. Ei hyvä idea.

Lopultakin koko asusta tuli vähän liian pastellinen, mutta aivan sama. Enemmän ketuttaa tämä kökkökamera, kökkökuvat ja kökköotsatukka. Onneksi nekin asiat saadaan ehkä kohta kuntoon. Anteeksi avautuminen, mutta tämä on ollut niin turha päivä, ettei mitään rajaa. Voin selittää myöhemmin kiukun aiheet, nyt koitan etsiä sen positiivisen fiiliksen, ettei ystäväni tarvitse kuunnella kiukutteluani kaupungilla.:)

kaupungille

farkut – Panic in Paradise

toppi  – H&M

kaulakoru – Kaipaus

rannekoru – Humanity

kengät – Tokmanni (valkoiset DinSkon)

Miksi muuten Minna Parikan nettialessa on jäljellä vain aivan vääriä kokoja? Joku 36, 38 tai 40 saisi itselleen ihania kenkiä, mutta entäpä minä ja 37-kokoinen räpyläni? Ei toivoakaan. Lohdutukseksi päätin ostaan itselleni haluamani Parikat täyteen hintaan viimeistään syksyllä. Himputti sentään! Nina´sin alesta taas ovat kivat mallit loppu tai ei niitä nyt keväällä niin ollutkaan. Aleshoppailu ei taida olla minua varten. Tai no, katsotaan illalla, kun palaan kaupungilta.;)