Kyllästyttää
Tämä paikka on niin kuollut. Yksi kaveri treenaa kaikki päivät, toinen parantelee perhettään viruksesta. Mitäkö minä sitten teen? Niin, no enpä oikeastaan mitään. Paitsi ehkä luen. Olen viimeisen parin viikon sisään lukenut monta lehteä ja kirjaa. En edes muista koska minulla olisi viimeksi ollut aikaa tällaiseen! Silti pelkkä löhöily alkaa tympiä, pitäisi saada jotakin toimintaa. Onneksi pääsen keskiviikkona moikkaamaan ihania blogityttöjä Helsinkiin edes hetkeksi.:) Sen voimalla jaksaa taas hetken pidempään.
Mietiskelin eilen, kuinka outoja juttuja olen itsessäni havainnut lähiaikoina. Ette takuulla usko tätä, mutta minusta on tullut suklaanirso. Ennen rakastin suklaata sen kaikissa muodoissa, mutta nykyään suostun syömään suklaata vain paloina. Suklaamousse on pahaa, kaakao tylsää ja mokkapalat suorastaan ällöttävät minua. Suklaa menee alas enää sellaisenaan tai äärimmäisessä hädässä pieninä paloina kekseissä. Muuten se ei kiinnosta. Moniko naispuolinen ihminen voi sanoa samaa!:O Pitäisikö tässä huolestua?
Asujuttuja ei oikein nyt ole ja tämän päivän korvisvalintakin on aika tylsä. Hopeanväriset sydämet mätsäävät kaulakoruuni, mutta eipä niissä oikein ole mitään erikoista. Setin huusin itselleni eBaysta. Korvalehteni alkavat tuntua jo vähän kärsineiltä painavien korvakorujen ansiosta, onneksi on enää pari päivää teemaviikkoa jäljellä. Vaikka isot korvikset näyttävät kivoilta, ei niitä kovin montaa päivää putkeen pysty pitämään paitsi, jos kyse on kevyistä muovikorviksista. Ne taas eivät ole minun juttuni.:)
Päivän asu on aika harmaa. Alan jo vähän kyllästyä näihin farkkuihin, mutta kun ei tullut otettua muitakaan mukaan. Ehkä tässä vielä pari päivää jaksaa näitä.:) Ja kokonaista asukuvaahan ei tule, sillä naama ei jaksa edustaa tänään ja hiukset vielä vähemmän. Ajattelin palata kotiin tiistaina, keskiviikkona kun pitää olla taas menossa täysillä. Tai no pitää ja pitää, aion nauttia jokaisesta hetkestä.
Olen naureskellut koko aamun kissakilpailukuvillenne. Arvatkaa vaan, nousiko kamala kisukuume?:) Ihania karvapörriäisiä, ei voi muuta todeta. Kyllä se tilannekomiikka vaan on komiikkaa parhaimmillaan.
ihan_hupsu
mä taas en oo ikinä tykänny ihan perussuklaasta mut kaakao, suklaakeksit, suklaakakut ja jotku suklaapatukat tai -karkit menee :D mul on kyl käyny just päinvastoin ku sulla, pienempänä suklaajätski oli oikeestaan ainoo suklainen juttu joka mulle kelpas mut nyt saattaa välillä maistua jopa ihan puhdas fazerin sininen :o suklaakonvehteja en oo kyl ikinä oikein sietäny, koskakohan niiden aika tulee :D
MouMou
Oho!:D Me oltais hyviä kämppiksiä, kun ei tarvis tapella herkuista koskaan.
viv
Samanlainen harvinaislaatuinen suklaaongelma on minulla! Levyllinen on ollut pöydällä yli viikon ja siihen ei ole koskettukkaan. Ei vaan tee mieli?! Ennen se olisi kadonnut päivässä.
MouMou
Onkohan tää joku vakava epidemia?:O
aleika
söpöt korvikset! taisin lähettää neljä (!!!) kilpailukuvaa noista karvapalloista, hajoilin niille jo lähettämisvaiheessa :D mahdollisesti ne on vaan mun mielestä hauskoja mutta toivottavasti tykkäsit! aloin äsken miettimään että mihin kissat on menny ku ei näy kumpaakaan rallittamassa pitkin taloa, pitkien etsintöjen jälkeen ne löytyi pöydän alta, nuolivat toistensa korvia :D on se hienoa olla kissanomistaja!
MouMou
Kyllä mä oon nauranut täällä äänen noita ihania kuvia!:D
imlacking
Saitko muuten mun sähköpostin, kun mulle tuli joku viesti ettei olis tullut perille? Toivottavasti tuli :).
MouMou
Nyt tuli, kiitos!:)
Hemuli
Et arvaa mitä unta näin viime yönä! Unessa selailin sun blogia ja olit juuri käynyt kampaajalla. Kuvittele, olit blondannu tukan, tyyli oli sellanen Meg Ryanin ihana lainehtiva poikatyttölookki. Mut se sopi sulle ! :D Heräsin vaan aamulla et WTF, Moksu ollu unessa.
MouMou
HAHA!:D Mulla on ollut vähän sitä tyyliä, mutta tummat.;)
ann
mä oon aina ollut tommonen suklaanirso, eihän kaakaot, suklaamousset, suklaakeksit ynnä muut edes maistu yhtään samalta kuin suklaa sen oikeassa muodossa! :D
MouMou
No ei niin!:O Kohta varmaan luovun valko- ja maitosuklaastakin ja syön vain tummaa.:)
Hali
Ei tarvi huolestua, itse olen aina vihannut suklaata ja vain äärimmäisissä tapauksissa sitä pystyn syömään :D
MouMou
No niin, huh! Mikä on muuten äärimmäinen tapaus?:D
Iina
Mäkin tykkään suklaasta vain pieninä paloina. Nykyään pystyn syömään korkeintaan vain nelisen palaa Fazerin sinistä ja sitten alkaa jo ällöttämään. Ennen meni ihan kokonainen levy alas kuin vettä vaan :D
MouMou
Niinpä! Tosin kyllä mulla saattaa vielä puolikas mennä.;)
NannaK
Pitää huolestua tuosta suklaanirsoilusta! :P Olipa itsellänikin samanlainen vaiva..Nyt kun tenttejä mukaan, niin “pitää” taas mutustella koko ajan jotain että jaksaa..Huoh..
MouMou
Mulla kaikki rouskuva aiheuttaa pahempaa himotusta.:) Popparit, hapankorput, mikä vaan millä on oikea koostumus!:D
Liisa
Kuulostaa kyllä toooosi huolestuttavalta, ootkohan raskaana?:o
MouMou
HYI!:D Sitten olen, jos alan himoita oliiveja joskus…
~sl
Pitäisi!:) suklaa on parasta, tosin voihan siihen (hetkittäin) kyllästyä..
MouMou
Ei kyllä haittaa yhtään, jos tää ei mene ohi!:)
annu.
Täällä kans toinen, joka ei oikeen välitä suklaasta. Edes sellaisenaan! Mutta sen sijaan salmiakki<3
MouMou
Salmiakki on ihanaa.:) Onneks sitä “määrättiin” lääkkeeksi mun matalaan verenpaineeseen!<3
Joa
No tiedätkö, kun mulla on ihan sama juttu suklaan kanssa! Se menee kiinteässä muodossa (levy, suklaakarkit, suklaakeksit), mutta kaikki mousset, suklaakakut ja mokkapalat eivät oikein sytytä. Parasta on ihan pure minttukrokantti, ah! ;)
MouMou
Se on muuten täysin totta!:)<3
sapp
On ihanaa kun voi ottaa rauhallisesti ja tehdä sitä mitä huvittaa. Turhan usein on aina kiire jonnekkin, mutta toisaalta siinä oppii arvostamaan sitten omaa aikaa. Kaikkeen kyllästyy aikanaan, jos sitä on liikaa. Itsellänikin on yo kirjoitukset vihdoinkin ohi ja voin ottaa rauhallisesti, eikä tarvitse stressata mitään. Toisaalta pian alkaa vaivaamaan tekemisen puute, sillä ei aina jaksa vain olla. Pitäisi ehkä aloittaa uusi harrasytus :)
MouMou
Niinhän se aina on.:) Onneksi kohta alkaa lenkkikausi, silloin voi aina pinkaista ulos, kun on tylsää.
Piia
Kyllä ne korvat tottuu =) Lasista ja kristallista saa aika kivoja ja kevyitä korviksia… näyttäviäkin.. mut onneks on kaula ja ranteet ja nilkatki joihin saa tavaraa mahtumaan kun korvat väsyy
MouMou
Totta!:D Ei parane ruveta ahneeksi.
Iidi
Mulla on vähän samma homma suklaan kanssa. Ennen pystyin syömään helposti suklaalevyn, mutta nykyisin suklaapatukka on sopivampi vaihtoehto ja siitäkin tulee helposti huono olo. Yleensä syön tummaa suklaata yhden palan aamulla kahvin kanssa. Se on sopivan pieni annos :)
MouMou
Tumma on kyllä hyvää.:) Mulla pitää vaan siinä seassa olla vähän jotain muutakin makua, muuten se on mun makuu turhan karvasta.
Tviup
Itse oon vasta nykysin oppinut tykkäämään suklaasta. Lapsena ja nuorena pystyin syömään vain muutamia suklaapatukoita (kismet, kindersuklaa, tupla, pätkis, riisisuklaa). Olen aina ollut enemmän kaiken väkevän ja suolaisen ja kovan ystävä. Salmiakki ja kovat kirpeät karkit on nam. Välillä siis salmiakki ja sitten hedelmää (tai mieluiten yhtä aikaa suuhun). Irtokarkkien ja sipsien+popcornien välissä saattaa välillä tehdä mieli suklaata, mutta hyvin pienet annokset riittää tappamaan oman minimaalisen suklaanhimoni. Mun mielestä suklaa on vain liian makeaa ja jotenkin raskaan oloista. Englannissa ja Hollannissa asuessani oppi arvostamaan suomalaista suklaata, sillä muualla Euroopassa sitä sokearia vasta suklaassa onkin! Vasta viime vuosina (nyt olen 27) olen alkanut syömään suklaata enemmän, välillä jopa olen tuntenut siihen himoa (joka on ollut tähän asti aivan vieras tunne). Elämäntilanteessanikaan ei ole tapahtunut mitään järisyttäviä muutoksia, joten en tiedä mistä se johtuu :D. Suklaajäätelöstä en kuitenkaan pidä vieläkään. Oikeastaan täytyy sanoa, että minusta suklaa on hyvin kaunis brändi; pidän sen nimestä kaikilla kielillä, sen ulkonäöstä (voiko olla kauniimpaa kun herkullisten pikku suklaapuotien taidokkaat suklaanapit), se voi olla kiiltävää tai kovettuneena suloisen mattapintaista. Pidän siitä äänestä, kun kova suklaa naksahtaa poikki esim. taittaessa suklaalevyä. Suklaa tuo mieleen lapsuuden (joulun, pääsiäisen), se on hyvin muistorikas elementti. Pidän suklaan tuoksusta ja eri väreistä. Kaikista näistä pidän suklaasta, en niinkään siitä mausta vaan siitä mitä suklaa edustaa(juhlaa, eleganssia, luksusta ja samalla hyvin yksinkertaista herkkua).
MouMou
Totta kyllä.:) Moni ulkomailla asuva ihastuu Suomessa juuri suklaaseen enkä kyllä ihmettele yhtään miksi. Itsekin ihastuisin varmasti.
Hali
Äärimmäinen tapaus on sellainen, että kun on kamala nälkä ja verensokerit alaalla niin suklaata saattaa jopa tehdä mieli :D. Suklaajätski on ainot mikä menee.
MouMou
Aah eli oikeasti äärimmäinen eikä sellainen, että poikaystävä on ollut kökköpää!:D
Puuhakas
Meidän kissa saa poikasia hetkenä minä hyvänsä :) Ja asutaan Jyväskylän lähellä, jos haluat kisun, meiltä saat ilmaiseksi :)
MouMou
Voi ei!:O Haluaisin enemmän kuin mitään kissan (tai kaksi), mutta mun asuntoon ei saa ottaa.:(