Harvinaisen ruma otsikko, myönnetään. Mutta tänään “harmituspäivä” tai jokin Strömsöön viittaava sutjautus olisi ollut aivan liian laimea valinta. Uskokaa pois. Antakaa siis anteeksi ruma otsikko, ette tule näkemään noita toivottavasti hetkeen. Tähän kaikkeen on kuitenkin looginen syy, sillä jos olisin vain saanut soittaa äidilleni ja avautua kunnolla, olisin voinut jättää tämän avautumisen väliin. Sen sijaan liittymäni on kolmatta päivää kiinni. Sain sovittua numeroni uudelleenaukaisun, mutta se vaikuttaa vain tulevaan olotilaan. Tätä muutaman viime päivän maailmanlopunraivoa korjausliike ei deletoi.

Tässä maailmassa ei ole montaakaan ihmistä, jolle soittelen, joten jos tämä mahdollisuus viedään minulta, olen hetkessä kappaleina. Jos kököstä olosta ei voi puhua kellekään, se kasaantuu sisälle ja pahimmillaan räjähtää odottamatta. Poikaystävä on joutunut kuuntelemaan patoumiani jo aivan liikaa. Miehen jälkeen aloin pommittaa kökkötuntemuksillani mieheni äitiä, joka on maailman ymmärtäväisin ja ihanin ihminen, mutta kyllä se oma äiti on, jonka rooli on kuunnella lohdutonta tytärtään ja kertoa ratkaisut kaikkiin maailman ongelmiin. Minä kuuntelen sitten aikanaan oman tyttäreni murheita. Nyt tuijotan puhelintani ja odotan, että lohduton “Ei signaalia” -teksti katoaa luurin kuvan vierestä ja voin vihdoin soittaa äidilleni. Än-yy-tee…

Baby-hippo-telling-mom-a-story

(kuva täältä)