SK1

”Ei ei ei ei ei, mä en oo vielä valmis synnyttämään!”

”Eihän sun tarvikaan synnyttää vielä?”

”TARVII! Mun lapsivedet meni! Tää sänky tulvii! Pitää soittaa äidille! Ei, kun sairaalaan?! Ei, kun äidille!”

Torstaina 17.7. vähän ennen puoltayötä alaselkääni oli vihlonut muutaman tunnin laimealla tavalla, joka oli toistunut muutaman edeltäneen viikon aikana satunnaisesti. Vauva oli liikkunut normaalisti eikä varsinaisia kipuja ollut esiintynyt. Muutama tunti ennen vuorokauden vaihtumista kysyin mieheltäni, että entä jos osaankin vain hautoa vauvoja enkä ollenkaan synnyttää niitä. Nyt oli edessä tilanne, jossa oli pakko osata myös se jälkimmäinen touhu, sillä kesken elokuvan katselun sänkyymme tulvahti yllättäen pieni valtamerellinen lapsivettä limatulppineen kaikkineen.

Kätilöopistolta vastattiin heti puhelimeen ja siellä neuvottiin, että ensisynnyttäjän olisi hyvä nukkua aamuun, jos vaan saa unta. Kätilöopistolle voisimme tulla aamulla kello 11 aikaan, jos yö menisi hyvin. Paniikissa selasin läpi neuvolasta saatua listaa, jossa lueteltiin vihertävä lapsivesi ja muut merkit siihen, että sairaalaan pitäisi lähteä heti. Yllättäen ne asiat, jotka olivat päivällä selkeinä mielessäni, menivät päässäni solmuun ja aiheuttivat paniikin. En osannut alkaa nukkumaan, vaan säntäilin ympäri asuntoamme itkuisena.

SK2

Kello yhden aikaan, kun oikeita supistuksia alkoi tulla ensimmäisen kerran koko raskauden aikana, istuin järkyttyneenä suihkun lattialla lämpimän veden valuessa selkääni ja viestittelin mm. äitini ja pikkusiskoni kanssa. Kyllä, suihkussa. Mies käveli ympäri asuntoa pakkauslistan kanssa ja tarkisti, että sairaalakassistani todella löytyi kaikki tarvittava. Mies petasi myös sängyn kuivaksi, lämmitti kauratyynyä ja piti minut muutenkin (niin) rauhallisena (kuin mahdollista). Ironista, että olin saanut sairaalakassin pakattua vasta melkein tasan 12 tuntia aikaisemmin.

Muutaman tunnin päästä aloin olla jo vähän rauhallisempi ja ajatella hieman järkevämmin. Etsin oikeita tavaroita valmiiksi lähtöä varten, sillä halusin mukavimman maksimekkoni mukaan. Harmittelin kuitenkin, ettei H&M:n tilaamani yöpaita ehtinyt saapua. Se olisi ollut iso ja pehmoinen. Kuitenkin vielä hieman sekavassa tilassa laitoin koneellisen pyykkiä pyörimään ja päätin kirjoitella tuntemuksiani ylös tietokoneelle. Houkutti kieltämättä vähän postata blogiin, että se on menoa nyt, mutta aivan niin julkisesti en ajatellut synnyttää. Sen verran pelotti, ettei kaikki sitten sujukaan.

SK3

Yön aikana supistusten väli lyheni 10 minuutista alle 5 minuuttiin ja niiden kesto piteni jopa minuuttiin. Soitin Kätilöopiston puhelikätilölle vielä varmistaakseni, että voin tosiaan olla aamuun asti kotona ja hän suositteli sitä edelleen läpimästi. En nukkunut koko yönä minuuttiakaan, vaan vuoroin lämmittelin kauratyynyä ja istuin suihkussa. Kuuma helpotti supistuksia hieman, mutta kyllä ne silti sattuivat. Panadoliakin koetin ottaa, mutta siitä ei ollut mitään apua. Vihdoin saapui aamu ja olo helpottui hieman, kun tiesi, että sairaalassa olisi tarjolla kunnon kivunlievitystä. Puoli yhdentoista aikaan tilasimme Kovasen auton talomme eteen ja lähdimme kohti Kätilöopistoa. Pelotti.

SYNNYTYSKERTOMUKSEN TOINEN OSA LÖYTYY TÄÄLTÄ JA KOLMAS OSA TÄÄLTÄ.