OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uudenvuodenlupaus on asia, jolla on hieman negatiivinen kaiku. Ei sillä, että itse lupaukset olisivat yleensä negatiivisia, mutta jotenkin ihmiset eivät usko noihin lupauksiin nykyään, vaan niihin sisältyy oletusarvo, ettei lupauksia pidetä. Paras uudenvuodenlupaus onkin sellainen, jota kohti tahtoo pyrkiä joka päivä. Lupaus ei saa olla liian vaikea, sillä 200 vatsalihasliikettä päivittäin on aika rankka toteuttaa. Parempi olisi luvata vaikka kiinteyttää vatsaansa. Samoin on aika kunnianhimoista luvata syödä suositeltu puoli kiloa kasviksia päivässä, mutta se, että lupaa syödä enemmän kasviksia, kuulostaa jo siltä, että sen pystyy toteuttamaan. Ei kannata haukata liian suurta palaa, vaan sellainen, että sitä jaksaa pureskella koko vuoden. Tänä vuonna minä aion huutaa vähemmän, leikkiä enemmän, tehdä parempaa ruokaa, löytää uusia ystäviä sekä itselleni että Nöpsylle, voida paremmin, panostaa enemmän itseeni ja levittää ympärilleni enemmän hyvää mieltä.

Minä lupaan, että vuonna 2016 olen parempi äiti kuin vuonna 2015. Lupaatko sinä saman?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Psst! Nämä kuvat on otettu viime viikolla, joten niissä on pieni “virhe”. Joko näit uudet hiukseni? 😉