OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ah, kylläpä helpotti, kun sai tuon blogimuuttosalaisuuden pois sydämeltään. Tuntuu, että joka kerta, kun joutuu salailemaan jotakin, normaaleista postauksista tulee jollakin tavalla tönkköjä. Tekisi vaan koko ajan mieli kirjoittaa mielessä pyörivä asia jättikirjaimilla näytölle, mutta kun ei voi. Mamalifesta tulee Bebe au Lait -blogin uusi koti tammikuussa, jos joku ei uutisia vielä huomannut. Olen innoissani muutosta, mutta tietysti vähän jännittää, kun muutossa voi kadota kuvia, lukijoita ja vaikka mitä. Toivoisin teiltä kärsivällisyyttä ja palautetta muuton jälkeen, jotta saadaan blogini toimimaan optimaalisesti kaikilla laitteilla. Nyt pystyn taas keskittymään arkihöpötyksiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täällä mummolassa odotetaan jo kovasti joulua. Yritän painostaa ihmisiä, että tännekin voisi hakea jo pian sisäjoulukuusen, mutta vielä en ole kokonaan onnistunut. Lapsuudessani kuusi tuotiin sisälle vasta päivä tai kaksi ennen jouluaattoa, mutta olisihan se mukava nauttia kuusesta kauemmin. Siksi tänään päiväuniaikaan annoin papalle nukutustehtävän ja tallustelin metsään. Oikeasti isälleni ei tarvitse tehtäviä jakaa, sillä hän vie ihan oma-aloitteisesti pikkumiestä vaunuilemaan. Minä taas nautin hetken hengähdyksestä, jota ei kotona kaupungissa juurikaan kuulu tai näy. Täällä raikkaassa pakkasilmassa Nöpsy nukkuu parinkin tunnin päiväunia ja parhaimmillaan kahdesti päivässä, kun kotona päikkäreitä nukutaan enää yhdet ja ne kestävät noin 45 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sopiva kuusi löytyi melkeinpä heti. Merkkasin sen, jotta muistan myöhemmin, mikä kuusiyksilöistä täytti vaatimuslistani. Jos ei isäni hae kuusta pian, käyn itse noutamassa sen. Onneksi kuusi on sen verran pieni, että saan sen yksinkin kannettua autotalliin. Tuollainen parimetrinen kuusi lyhynee sekä ylhäältä että alhaalta vielä vähän, joten lopullinen kuusi on varmaankin aika samaa pituutta minun kanssani. Kuusenmerkkausreissun jälkeen maistuvat pienet nokkaunet sohvalla. Paitsi etten nuku päiväunia ja taapero kiljaisee jo rattaistaan, että olisi nälkä. Sainpa ainakin jotakin jouluun liittyvää tehtyä. Miehellä vielä töitä riittää kaupungissa, mutta eihän tässä ole enää kuin reilu viikko aikaa puunata Nöppiksen mummola joulukuntoon, jotta pääsemme viettämään perhejoulua. Niin se aika vaan kuluu, nyt yöunille (eli katsomaan RuPaul’s Drag Racen finaalijaksoa Netflixistä)! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA