Toivoisin, että voisin olla Nöpsyn kanssa kotona siihen asti, että poika täyttää 2 vuotta. Välillä on raskaampia kausia, välillä helpompia. Ajattelin koota hieman ajatuksi arjesta vuoden ja kahden kuukauden ikäisen taaperon kanssa. Olen nyt jo unohtanut vauvavuodelta vaikka mitä, joten olisi kiva joskus palata lukemaan, miltä kotiäiteys on tuntunut ja mitkä asiat olivat niin sanotusti pinnalla tässä elämänvaiheessamme. Tässä siis paloja viime viikon keskiviikolta. Vai torstailta? Ehkä perjantailta! Ei sen niin väliä, sillä yhteiset päivämme ovat keskenään hyvin samankaltaisia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävelyharjoitukset etenevät nyt vauhdilla. Suurimmaksi osaksi Nöppis kävelee paikasta toiseen. Vain silloin, kun on oikea kiire (eli äiti yrittää karata yksin vessaan tai isi tulee kotiin töistä) poika vaihtaa konttaamiseen, jotta olisi nopeampi. Uusin temppu kävelemiseen liittyen on se, että kävelyn ei tarvitse enää lähteä tuetusta seisomisesta, vaan lapsi osaa nousta seisomaan lattialta istuma-asennosta. Yritän opettaa, ettei sängyllä tai sohvalla saisi seistä, mutta kovasti tuo pikkuinen tahtoisi harjoitella uutta taitoaan oli alusta mikä tahansa.

Temppuja meillä tehdään päivittäin. Sinä aikana, kun tarkistan sähköpostini, poika on jo kiivennyt seisomaan taaperokärryynsä. Kun lunttaan keittokirjasta ruokaohjetta, kippaa ipana sillä välin vesimukinsa sisällön housuilleen nauraen samalla räkäisesti. Vessanpytty täyttyy tavarasta, koska nyt sen kansi onkin yhtäkkiä helppo avata. Jekkuja riittää vaikka millä mitalla. Ihana huomata, miten lapsi ymmärtää jo yksinkertaisia pyyntöjä ojentaa vaippa, tuoda sukat tai laskea kaukosäädin maahan.

   OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kantaminen on nyt entistä kovempi sana, sillä olin jotenkin unohtanut, miten kätevää kantorepun kanssa on lähteä ulos. Ennen kannoin vain edessä, mutta opastuksen jälkeen uskaltauduin kantamaan selässäkin. Se on varsinkin kaupassa helpompaa, kun kädet jäävät paremmin vapaiksi. Ipanaiselta saatua mustaa Tulaa käytän nykyään yhdeksän kertaa kymmenestä, vaikka meillä toinenkin kantoreppu on. Älkää muuten välittäkö tuosta alaremmistä kuvassa, se on aivan liian ylhäällä, kun en vatsakivun vuoksi voinut kiristää sitä alemmas tuona päivänä. Nyt on käynnissä Kantoliinaviikko 2015, joten liinailumuistoja voisi hieman virkistää sen kunniaksi. En edes muista, koska olen viimeksi sitonut liinani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päiväunet ovat kokeneet suuren muutoksen viime viikkoina. Ennen niitä nukuttiin päivässä kolmet, mutta nykyään vain yhdet, hyvinä päivinä eli harvemmin kahdet. Ja tämä ei siis tarkoita, ettenkö pitäisi päiviä, jotka poikani kanssa vietän, hyvinä päivinä, vaan tykkään enemmän kahden päikkäreiden päivistä, kun poika on paremmalla tuulella eikä niin väsynyt ja kärttyinen. Joskus rasittaa, kun pitää kaikki selittää niin tarkkaan, ettei joku vääntele sanojani tai ymmärrä tahallaan väärin.

Ruokailu sujuu vaihtelevalla tuloksella. Teen taaperolle koko ajan vaan vähemmän ja vähemmän omia ruokia. Opetan lasta syömään samaa ruokaa kuin aikuiset, niin äidin lautaselta ei tarvitse kinuta maistiaisia. Makaronilaatikko on aika suosittu ruoka meillä, mutta kumma kyllä tuo pikkumies tykkää myös eksoottisemmista mauista. Isänsä tekemä currykastike upposi kuin kuumille kiville. Riisiä poika söisi mahansa palloksi, mutta sen siivoaminen on minusta kamalaa, joten riisi on meillä hieman harvinasempaa herkkua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hampaita on tasan kahdeksan kappaletta eikä tällä hetkellä ole aktiivisesti tulossa läpi uusia. Luojan kiitos! Ei saisi sanoa ääneen, ettei herkkä tasapaino järky, mutta tällä hetkellä meillä nukutaan niin hyvin, etten kaipaa mitään kipuilua sänkyyn. Poika nukkuu välissämme eikä yritä karkailla sängystä. Toki hän osaa laskeutua peppu edellä maahan sängyltä, mutta ei onneksi yöllä halua lähteä viereltäni pois. Nukkumaan meillä mennään pääsääntöisesti kello 21-22 välillä ja herätyksen rakas nahkavekkarimme järjestää aamulla kello 8-10 välillä. Pisin unijakso alkaa puoliltaöin. Että sellaista meillä täällä nykyään! 🙂