OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedättekö sen tunteen, kun leikitte piilosta lapsenne kanssa ja näette hänet aivan selkeästi, mutta leikitte, ettette huomaa piilossaan hykertelevää tenavaa? Minä en tiedä. Kuulostaa kyllä suloiselta. Meidän yksivuotiaamme kanssa ei paljon piilosta vielä leikitä, joten Reiman haaste pukea lapsi ruskeaan takkiin ja piilottaa hänet sitten syksyiseen metsään, tuntui hassulta. Jopa vähän haastavaltakin. Millä ipanan saa viihtymään paikallaan sen aikaa, että kuva otetaan, ilman, että pieni tuntee itsensä hylätyksi? Se selviää ihan kohta. Vinkkinä vaan, että tilanne vaati salamannopeaa äitiä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saimme valita ensin kahdesta eri mallista mieluisen takin kuvattavaksi ja valitun takin stailaamiseen housut sekä asusteet Reiman verkkokaupasta. Kun tilaus saapui, matkustimme koko perheen voimin ratikalla Helsingin keskuspuistoon, jossa vaihdoin pojan kevyen vaatetuksen hetkeksi untuvatakkiin ja toppahousuihin. Onneksi ei ollut mikään hirvittävän kuuma päivä, sillä meidän kuumakalle saa raivarit jo yhdestäkin ylimääräisestä vaatekerroksesta. Hanskat pujottelin vielä urheasti paikoilleen, mutta kypärämyssyä poika kieltäytyi pitämästä, vaikka minusta sen oranssi väri on ihanan syksyinen ja malli suojaa hyvin viimalta. Myöhemmin syksyllä sitten.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Stailauksessamme käytetyt Reiman syys-/talvivarusteet:

  • Ote-topparukkaset – vetoketju kulkee lähes koko hanskan mitalta, joten pienenkin lapsen käsi (ja varsinkin se peukalo) on helpompi saada kohdilleen.
  • Starrie-kypärämyssy – lämmin pipon ja kaulurin yhdistelmä, joka on lämpöinen valinta syksyyn. Sopii myös hatun alle talvipakkasille.
  • Stockholm-toppahousut – pulleampi housumalli kahdesta on aivan erityisen söpö pienellä lapsella. Malli sopii pitkään, kun “lisäpituutta” saa säätämällä henkselit pidemmiksi.
  • Hoppu-untuvatakki – jokaisen pienen syyseskimon valinta. Karvareunainen huppu on niin suloinen, ettei takin teknisiä ominaisuuksia ehdi edes lukea, kun tuote on jo ostoskorissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja mitenkö kuva sitten lopulta saatiin otettua? Minä laskin pojan maahan ihmettelemään puolukanvarpuja, pinkaisin ulos kuvasta heiluttaen miehelle merkiksi, että nyt voi painaa laukaisinta, ja heti miehen merkin jälkeen juoksin takaisin pojan luokse. Tämä oli taaperosta hauska leikki, toisilleen huitovat vanhemmat naurattivat Nöpsyä kovasti. Tämä postaus sisältää kuvia varsinaisen kilpailukuvamme valmisteluista ja valmiin kisakuvamme näette kampanjasivulta, jossa voi äänestää suosikkikuvaansa tai suosikkibloggaajaansa ja voittaa samalla suklaanruskean untuvatakin joko vauvalle, taaperolle tai juniorille. Takkeja arvotaan yhden sijaan viisi kappaletta, joten kannattaa osallistua. Olen otettu, että minun kuvani valittiin Suomen bloggaajista viiden parhaan joukkoon. Saa nähdä, miten se pärjää jatkossa.

KURKKAA FINAALIKUVAMME, ÄÄNESTÄ SUOSIKKIASI JA VOITA REIMA-TAKKI! 🙂