Nyt, kun päästiin näiden kaunistautumisjuttujen makuun, voisin kertoa eräästä ihanasta illasta teille. Ystäväni kertoi järjestäneensä minulle kasvohoidon, ja ennen kuin ehdin sanoa, ettenhän minä taaperon kanssa voi sellaiseen mennä, hän lupasi lähteä pojan kanssa tunniksi puistoon. Jotta minä saisin olla oikeasti rauhassa. Vähän alkoi tämän äidin silmäkulma vuotaa siinä vaiheessa.

Kun kasvohoitopäivä koitti, vaunuttelin Kallioon ja luovutin jälkeläiseni Jonnan haltuun. Jonnan pikkuveljen ystävä oli tehnyt Jonnalle samaisen hoidon ennen minua ja Jonnan mielestä samanlainen hemmottelu tulisi minulle tarpeeseen. Vaasankadun Kauneushoitola Lähteen edessä Stokket vaihtoivat kuljettajaa, kun minä astuin sisään rentoutumaan. Jännittikin vähän. Jonna oli valinnut minulle Exuviance-kasvohoidon. Kosmetologi-Nooran, joka hoidon minulle teki, kanssa juttelimme siitä, miten äitien kannattaisi käydä rentoutumassa tasaisin väliajoin jos vain mahdollista. Sen lisäksi, että tunnin hoito sai ihoni hehkumaan (iho on muuten parhaimmillaan muutama päivä hoidon jälkeen, ihan vaan välihuomautuksena), kevyt kasvohieronta avasi kasvojeni jumitusta. Stressaan paljon ja puren yöllä hampaita yhteen niin, että leukani on ihan jumissa, mutta hoidon aikana kasvoni syvärentoutuivat. Ette usko, että tuntui ihanalta!

Happohoitoni aikana kasvoilleni tehtiin kuorinta, jossa ei käytetä ollenkaan hankaavia kuulia tai rouheita. Silti iholta katosi kerros sameutta kuolleiden ihosolujen muodossa. Näin iho pystyi paremmin vastaanottamaan kasvonaamion aineet. Terveisiä Nooralle, hyvä olo kesti muutaman viikon ajan.  Noora ehdotti, kun kerroin, että nuoret äidit lukevat päivittäin höpötyksiäni netissä, että blogini nimen mainitsemalla Exuviance-kasvohoidoista saa 10 % alennuksen koko tämän vuoden loppuun asti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietitte ehkä, miten tuo yllä oleva kuva liittyy tämän postauksen aihepiiriin? Tämä oli se tila, missä jälkeläiseni kasvohoidon jälkeen palautettiin. Pojan sukat olivat kuulemma kastuneet puistossa, minkä vuoksi Jonna oli paniikissa soittanut äidilleen ja hakenut lopulta kotoaan villasukat pojan jalkoihin, ettei pikkuinen poika palellu. En kestä, miten ihana ystävä minulla on! ♥