Eräänä aurinkoisena lauantaina olimme evakossa mummolassa. Läheisellä rannalla järjestettiin kyläläisille tapahtuma, johon päätimme osallistua. Näin tutustuisimme vielä paremmin (mummolan) naapureihin. Asuin Kylmäkoskella 16-vuotiaaksi asti, joten kadulla vastaantulevat ihmiset eivät ole enää tuttuja. Vanhempieni nykyisellä asuinalueella on mukavan paljon lapsiperheitä, joten vierailen mielelläni siellä Nöpsyn kanssa. Omassa rapussamme Helsingissä olen nähnyt tasan yhdet lastenrattaat ja niiden omistajiin olen törmännyt ehkä kerran. Maalla on jotenkin helpompi tutustua ihmisiin. Tästä syystä aloitimme muskarin, ja katselen meille toki muitakin harrastuksia, joissa voi löytää ystäviä. Ystävän etsiminen on vähän kuin kävisi treffeillä. Joidenkin on vaikea ymmärtää, ettei se, että molemmilla on lapsia, tarkoita sitä, että yhdessä on kiva viettää aikaa.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hengailimme tapahtumassa rannalla eväitä mutustaen, mutta kävimme myös saunarakennuksen luona tutustumassa ihmisiin. Paistoin makkaraa ja ihmettelin, kuinka hyvin Nöpsy viihtyi yhtäkkiä aurinkolasit päässä. Kirjoittelinkin tästä hauskasta ilmiöstä silloin postauksen. En tiedä, olenko kirjoittanut tästä aikaisemmin, mutta vanhempani asuvat siis omakotitaloalueella. Samalle alueelle on hiljalleen alkanut rakentaa taloja moni ala-asteaikainen koulukaverini. Kävimme koulua siis tällä samalla paikkakunnalla ennen kuin Kylmäkoskesta tuli osa Akaan kaupunkia ja kylän “keskusta” autioitui ikävästi. No, jospa kyläyhdistys saisi taas ihmiset liikkeelle ja paikkaan sutinaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvat ehkä paljastivatkin jo, että tästä viikonlopusta on aikaa enemmän kuin vain muutama viikko. En enää työntele noin vähissä vaatteissa Stokken lainakärryjä ympäriinsä, sillä lempivuodenaikani on vihdoinkin täällä! Mietin, olisiko hauska tehdä jonkinlainen imetysvaatepostaus syysteemalla? Tuntuu, että usein imetysvaatteet ovat kovin samanlaisia keskenään ja vain raitatyylistä tykkäävät löytävät tyylikkäitä vaatteita. Näin kärjistetysti siis. Kiinnostaisiko teitä tällainen aihe yhtään? 🙂