OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen hieman hämilläni, miten imetysrutiinimme ovat muuttuneet viime kuukausina niin paljon. Toisaalta se on ihan loogista, sillä lapsi on kasvanut ja kehittynyt paljon. Uusin temppu, jota Nöppis harrastaa, on kaivaa esille molemmat rinnat ja hörppiä niistä maitoa vuorotellen imettävää rintaa tiuhaan tahtiin. Kylkiasennossa on myös hauska syödä sitä ylempää rintaa istuma-asennossa niin, että lepuuttaa päätä äidin kyljellä. Ihan uskomatonta pöllöilyä, mutta kyllä se pieni masu vaan tulee tämän kaiken säheltämisen keskellä täyteen. Poikani muistuttaa toisinaan laiskiaista.

Nyt, kun poika on jo yli 70 senttiä pitkä, hän syö usein sylissäni istuma-asennossa kasvot minua kohti. Ehkä tästä asennosta syntyy vahva mielikuva siitä, etten imetä enää pientä vauvaa. Ehkä siksi julkisella paikalla imettäminen ei ole enää niin luontevaa, kun lapsi voi milloin tahansa vaihtaa itse asentoa, alkaa kaivaa toista rintaa esiin tai tehdä muuta arvaamatonta. Kovan nälän tullessa Nöpsy syö kyllä rauhassa sylissäni ja yleensä vielä kylkiasennossa, mutta kun koskaan ei tiedä, milloin poika haluaa vain huikan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Osa vanhoista tempuista on onneksi unohdettu. En esimerkiksi hirveästi arvostanut sitä, että ruokailun aikana imaistiin rintaa kovaa niin, että heruminen käynnistyi kunnolla, ja kun maito alkoi suihkuta, päästettiinkin irti, jolloin maito lensi metrin päähän ihan minne sattui. Sekös poikaa nauratti! Muutaman kerran rintaan on testattu hampaitakin, mutta ei onneksi enää pitkään aikaan. Silloinkin kokeilu on ollut hyvin varovainen ja poika on katsonut minua koko ajan tietäen, että nyt liikutaan kielletyllä alueella. Yhteenvetona voisin sanoa, että on tämä imettäminen ihanaa. Tätä jatketaan vielä pitkän aikaa! 🙂