Kikattava Kakkiainen (ja muutama kehitysehdotus)
Tiedättekö Kikattavan Kakkiaisen? Se on iPad-peli 5-vuotiaille ja nuoremmille lapsille. Ensimmäisessä pelitehtävässä on tarkoitus kutittaa mököttäviä eläimiä, jotka ovat kastuneet läpimäriksi pudottuaan veneestä. Minä innostuin pelistä ihan täysin, kun huomasin sen jonkun tutun Instagram-kuvista. Poika lämpenee hitaasti, mutta ryömii jo nykyään kohti, kun pelin tunnusmusiikki alkaa soida. Näin melkein 1-vuotiaan äitinä antaisin silti hieman palautetta sen perusteella, mitä olen pelituokioidemme aikana huomannut.
Olisi kiva, jos joku kehittäisi seuraavat:
- Peli, jossa on tarkoitus painaa iPadin nappia mahdollisimman kovaa. Eläimen kutittaminen, vaikka siitä seuraakin hauska ääni, ja näytöllä kiemurteleva eläin, on ilmeisesti paljon tylsempää viihdykettä kuin kaikkien nappien painaminen. Ja niitä nappeja pitää jostakin syystä painaa rystyset valkoisina ja hampaat irvessä.
- Peli, jossa iPadia käännellään holtittomasti ympäri. Ilmeisesti on jollakin tavalla epäilyttävää, ettei eläimiä näy kuin tabletin etupuolella ja siksi tabletti on käännettävä ympäri tasaisin väliajoin. Ihan vaan, jos sinne omenan viereen olisi ilmestynyt lisää eläimiä.
Vaikka pikkumies ei aina ihan ymmärräkään pelin ideaa, kuluu pelin parissa mukavasti aikaa. Varsinkin eläinten bändillä on hauska leikkiä, kun eläintä näpäyttämällä voi käynnistää tai vaientaa sen pitelemän soittimen. Äitinä pidän erityisesti pelin ulkonäöstä, siitä sataa runsaasti lisäpisteitä. En vaan tiedä yhtään, onko eläinten bändikentän jälkeen vielä uusia kenttiä vai onko peli todella näin lyhyt. Saatan olla niin höpsö, etten ole vaan löytänyt uusia kenttiä! 😀
Äni
Pakko nipottaa, että Kikattava Kakkiainen on PikkuKakkosen lastenohjelma. Peli vain perustuu siihen. 😉
Iina M.
Hei, hyvä tietää! Löytyisiköhän sitä netistä katsottavaksi. <3
Äni
Taitaa englanniksi olla Gigglebug, joten varmaan vähintään sillä kielellä jotain löytynee. Aika hyvin kyllä myös eri PikkuKakkosen ohjelmia on netissä ihan suomeksikin. Me tosin tallennetaan lempparit digiboksille ja töllötetään sieltä. 😉
Iina M.
Tää oli kiva vinkki! Olisi ollut tylsää, jos näin kiva idea ja hauskat hahmot olisivat menneet “hukkaan” vain pelissä käytettyinä. 🙂
Kia/ Luetaanko tämä?
Ilmeisesti sekä tv-sarja että peli ovat samojen tekijöiden kehittämiä ja keksimiä (Anttu Harlin ja Joonas Utti). Tänä keväänä Otava muuten julkaisi taaperoille tarkoitetun Kikattava kakkianen -ääninappikirjan tuon animaation pohjalta.
Iina M.
Oujee, lisää Kakkiaista! Äiti on ihan koukussa. <3
Veera
Taistelen päivittäin kouluikäisteni kanssa peliajasta – siis siitä, saako pelata (miksei ja koska sitten?) ja kuinka kauan saa pelata (joo, mä lopetan i h a n kohta). Tehtäväni pelaamista rajoittavana kasvattajana on epäkiitollinen. Se on ikuista kissa-hiiri -leikkiä.
En kuuna kullan valkeana opettaisi taaperoank pelaamaan. Mitä myöhemmin niiden makuun pääsee, sen parempi.
Iina M.
Mä taas olen kokenut, että siitä, että osaa tietokonejuttuja, on myös paljon hyötyä elämässä. Itse tein kotisivuja jo 12-vuotiaana ja sen jälkeen tietokoneella on tullut tienattua hyvin rahaakin. Tietysti on huono, jos lapset eivät tee mitään muuta kuin roiku koneella, mutta siinä kohtaa vanhemmat voivat katsoa, että jälkikasvu harrastaa sopivassa suhteessa asioita, joista itse pitää. 🙂
Tiina
Samoin ajattelen, tietokoneisiin ehtii tutustumaan myöhemminkin eikä tuo taida olla lapsen silmille ja aivoille vielä hyväksikään? Kirjat riittävät taaperoille. Minäkin opin ihan ohjelmoijaksikin saakka myöhemminkin.
Iina M.
Minä taas ajattelen, että se, leikkiikö 10 minuuttia viikossa tabletilla, ei ehdi “tuhoamaan” mitään. Mutta tapansa kullakin. 🙂
Salla Makkonen
Olen vähän samoilla linjoilla kuin edellinen kommentoija. Lasten pitäisi leikkiä ja olla ulkona ennemmin kuin tuijottaa tabletin tai koneen ruutua. Omassa kodissamme ei totta puhuakseni ole aikuisillakaan älypuhelimia saati tabletteja, niihin on vaan niin helppo jäädä koukkuun. Surullinen näky, mikä toistuu usein, on se kun ehkä juuri ja juuri kouluikäiset lapset tulevat esim. leikkikentälle tai puistoon, istuvat vierekkäin ja alkavat vain räplätä omia puhelimiaan ja laitteitaan eivätkä puhu toisilleen mitään. Jossain vaiheessa voi olla ihan hirvittävän vaikeaa rajoittaa lapsen netissäoloaikaa puhelimella tai millä vaan laitteella, joten kannattaa todella vielä tässä vaiheessa antaa muita virikkeitä. Ja ihan varmasti annatkin, en sitä epäile! Olet vain niin tunnettu bloggaaja, että jotkut muut voi saada tästä postauksesta sitten esimerkin, että “tabletti käteen taaperolle”. 🙂
Iina M.
Jotenkin tahtoisin uskoa, ettei kukaan lue tätä postausta niin, että tietotekniikka on ainut tapa viihdyttää lasta. Meillä tuota tablettia käytetään todella harvoin. Olisiko tämä ollut neljäs kerta, kun Nöpsy sillä leikkii. Mutta totta kyllä, että surullisen paljon noita älypuhelimia näkee jo aivan lapsilla ja viihdykkeeksi kelpaa vain jonkin “laite” lelun sijaan. :/
Äni
No onpas tullut negatiivisia kommentteja. Itse olen sitä mieltä, että taaperolle ei hirveästi ole eroa sillä, tuleeko kehittävä ohjelma tai peli telkkarista, pädiltä, kännykästä vai läppäristä tai edes fyysisenä lautapelinä – kunhan sitä tehdään samalla tavalla yhdessä mediasta riippumatta. Meidän perheestä ei vielä pädiä löydy, mutta kännykällä saa valvottuna 4- ja 2-vuotiaat pelata esim muistipelejä muutaman kerran viikossa. Samoin jos toinen lapsi kerrankin nukkuu aamulla pidempään kuin toinen, voidaan katsoa YouTubesta läppärillä videoita tuo tovi sen hereillä olevan lapsen kanssa hiljaisella voluumilla. (Tämän hetken suosikkina Simon’s Cat, vaikkei varsinainen lastenohjelma edes olekaan.)
Joka tapauksessa mielestäni ei mitenkään voi verrata keskenään taaperon pädipelailua (tai huitomista/ihmettelyä lähinnä) vanhemman kanssa ja koululaisen liiallista pelaamista. Ainoa yhteinen on se, että aikuinen asettaa molemmissa rajat, niin peleihin kuin käytettyyn aikaankin. Toisaalta jopa mututuntumalla kuvittelisin, että jos ne rajat on asetettu ja iskostettu päähän hyvin jo leikki-ikäisenä, niin ehkä niistä olisi helpompaa pitää kiinni myöhemminkin. Mjaa, mistäs näistä tietää.
Ja kun joku vertasi lukemiseen. Muistelisin lukeneeni jostain (joo, tosi tieteellisesti perusteltua mutta kumminkin) että käytännössä ei ole hirveästi eroa tuijottaako pädiä tai muuta ruutua vai fyysistä kirjaa. (Ja näin sanoo äiti joka on itse lukutoukka ja lapset seuraavat hyvää mallia perässä.) Sen sijaan millä on merkitystä lapsen näkökyvyn kehittymiselle on se, että tuota lähelle tuijottelun lisäksi myös tehdään paljon sellaista, missä täytyy katsella kauas. Esim ulkoilu on hyvä tähän. Tämä on se, mikä treenaa lapsen silmästä “hyvän” siinä mielessä että näkee paremmin sekä kauas että lähelle. Tähänkään en lähdettä muista, mutta tämä tutkimustulos kiersi facessa ja ko. tutkija oli vetänyt alustavia johtopäätöksiä myös lukutoukkien likinäöstä, eli kun on pienenä lapsena lukenut paljon kirjaa ja ulkoillut vähän (eli harjoittanut vain vähän kaukonäköä), on todennäköisyys tarvita silmälaseja isompi. Pätee täydellisesti ainakin allekirjoittaneeseen: Olen ollut pienestä pitäen kova lukija, oppinut lukemaankin varhain, ja sain huonon kaukonäön vuoksi silmälasit jo alle kouluikäisenä. Ja kaikki tämä aikana ennen mitään pädejä tahi edes tietokonepelejä. 😉
Iina M.
Hyviä pointteja! Toinen kova lukija ymmärtää täysin, että silläkin on hintansa, jos elää nenä kiinni kirjassa! 😀
Lyyrinen
Se että Nöppis JOSKUS pelaa KEHITTÄVÄÄ peliä (syy-seuraus suhteet) jota saa itseasiassa lelumuodossakin, on sama asia kuin aikuiset etsii netistä tietoa tai pelaavat shakkia, muistipeliä, pasianssia tms.
Aikaisempien kommentoijien tarkoittamat turhat altistamiset/ruudun tuijottamiseen opettamiset on täysin eriasia.
Uhg, olen puhunut!
Iina M.
Olen kyllä samaa mieltä, että lapset räpeltävät toisinaan liikaa tekniikan kanssa, mutta lähinnä silloin, kun siihen käytetty aika on pois ulkoiluajasta. Kohtuudestahan tässäkin on kyse. 🙂