Nyt ollaan saavutettu sellainen piste, että vauva on ollut teoriassa yhtä kauan ulkona vatsastani kuin mitä vauva oli vatsani sisällä. Eilen Nöppis-vauva täytti yhdeksän kuukautta. En kuitenkaan ehtinyt postata aiheesta, sillä meillä eletään nyt vaihetta, jonka aikana äidin sylissä pitäisi olla ihan koko ajan eikä äiti saa poistua näkökentästä. Tai saa, jos tahtoo seuraavat 20 minuuttia lepytellä hysteerisenä huutavaa ja loukkaantunesti nikottelevaa vauvaa. Viime päivinä mielessä on käynyt ulkopuolisen avun pyytäminen. Päivän aikana kotona ei saa aikaiseksi yhtikäs mitään. Aamulla voi päättää, onko suunnitelmana täyttää tiskikone, pesukone vaiko kenties vaihtaa lakanat. Ei toivoakaan, että noita kaikkia saisi tehdyksi eikä yhdenkään tehtävän suorittaminen ole itsestäänselvyys. Olin kyllä kuullut tästä vaiheesta muilta äideiltä, mutta en osannut aavistaa, kuinka rankka tämä olisi käydä läpi yksin. Se, ettei mitään muka ehdi tehdä kokonaisen päivän aikana, kuulosti korviini selittelyltä ja laiskuudelta. Eilen, kun itkin kylpyammeessa pojan päiväunien aikana (kadutti muuten jälkikäteen, etten vaihtanut niitä lakanoita siinä samalla), mieleeni nousi idea pyytää apua.

MLL:n lastenhoitoapu on tarkoitettu tilapäiseen ja lyhytaikaiseen lastenhoidon tarpeeseen esimerkiksi kun

– lapsi, vanhemmat tai vakituinen hoitaja sairastuvat

– vanhemmat ovat työmatkalla, kokouksessa, opiskelemassa

– vanhemmat haluavat hetken hengähtää, harrastaa tai viettää aikaa yhdessä.

MLL:n hoitajavälitys auttaa perhettä löytämään hoitajan. Perhe voi saada hoitajan kotiin kaikkina vuorokauden aikoina.”

BINGO! Jo tunnissa saisin siivottua kotia, käytyä lenkillä keräämässä voimavaroja tai tehtyä soseita isomman satsin pakastimeen. Parissa tunnissa voisin tehdä nuo kaikki. Minimipalkka hoitajalle on maksettava kahdelta tunnilta eli jo alle 17 eurolla voisin saada aikaiseksi paljon. Jokainen äiti taitaa tietää, ettei kyse ole siitä, että maksaisi jollekin parikymppiä, jotta saa täytettyä pyykinpesukoneen, vaan panostus on omaan jaksamiseen ja sitä kautta lapsen hyvinvointiin. Lapsen kanssa oleminen jokaisena päivänä aamusta iltaan on äärettömän raskasta. Aivan sama, onko käsistä voimat pois, helvetillinen päänsärky tai sadan kohdan lista tekemättömiä asioita, sillä sitä reilun kahdeksan kilon mötikkää kannetaan ja hytkytetään sylissä tasan niin paljon kuin se haluaa.

IMG_20150420_214437

Jokin sisälläni panee silti vastaan. Minut on kasvatettu (en edes tiedä, tekivätkö sen vanhempani vaiko tämä yhteiskunta) selviämään itse. Avunpyynnöt sallin itselleni vain äärimmäisessä hädässä eikä tätä minun mittapuullani lasketa sellaiseksi. Voin muille kertoa hyvin, että kannattaisi palkata hoitaja muutamaksi tunniksi ja että se on täysin sen arvoista eikä siitä saa tuntea huonoa omaatuntoa, mutta että palkkaisin hoitajan avuksi itselleni. Välttelin koko opiskeluajan opintolainan ottamista tekemällä aivan järkyttävän paljon töitä kesäisin. Olen pitänyt oljenkorret mielessäni, mutta päättänyt jo nuorena, etten tahdo joutua turvautumaan niihin. Mutta mitä tapahtuu, jos en kohta enää jaksakaan? Jos en selviäkään vauva-arjesta enää? Mistä tietää, koska on niin syvässä kuopassa, ettei pääse itse ylös? :/

(Nöppis kyllä pääsee ylös. Kuten kuvasta huomaa, pikkumies oppi eilen seisomaan tukea vasten. Aika laskea pinnasängyn pohja, jos vaan osaan.)