Säännöllinen ateriarytmi alkaa olla meidän taloudessamme hallussa. Viidesti päivässä puetaan ylle ruokalappu, sotketaan antaumuksella tarjotin ja hymyillään sitten äidille, että siivoapas nyt siitä sitten kylläisen lapsesi jäljet. Ilta- ja aamupuuroja on helppo varioida erilaisilla marjoilla, hedelmillä ja soseilla, samoin suolaiset ruuat tulevat jo jotenkin selkärangasta, kun niiden reseptejä voi muunnella helposti omista suosikkiruuista. Mutta entäs ne välipalat sitten? Niinpä. Pelkkiä soseitahan meillä usein syödään, mutta on se nyt tylsää aina litkiä jotakin yhtä ja samaa muussattua hedelmää, kun vaihtoehtoja olisi kuitenkin runsaasti, jos laiska äiti jaksaisi asiaa vähän selvitellä.

Nytpä selvittelin, sillä minut pyydettiin  mukaan Muksu Seikkailijan välipalajuoma -kampanjaan. Tämän kampanjan tiimoilta esittelen nyt meidän melkein 9 kuukautta vanhan pojan uudet lempivälipalat ja Muksun taaperovälipajuomat, joissa on samaa makumaailmaa. Tunnustan, että välipalaohjeiden kehittelyvaiheessa maistelin itsekin läpi nuo testiin saamamme juomat, pojallehan niitä ei voi vielä antaa. Juomat on suunnattu 1-vuotiaille ja sitä vanhemmille niiden sisältämien raaka-aineiden vuoksi. Perustelin tätä juomamaistelua miehelleni sillä, että olen huono muistamaan päivittäisiä vitamiinejani, mutta nyt sain juomista C-vitamiinia, kivennäisaineta ja rautaa, joita juomiin on muksuja varten lisätty.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Banaanitikkuja marjaisalla dipillä

banaania

puolukoita

vadelmia

Banaanin, marjojen ja jogurtin makuja yhdistelee juoma numero yksi. Jogurttiahan saa alkaa antaa vasta suunnilleen 10-12 kuukautta vanhalle vauvalle, joten meidän versiossamme ei jogurttia ole. Sen sijaan kokosin juoman makumaailman ympärille. Marjoista syntyi nopeasti muussaamalla hillodippi, johon banaanitikkuja voi kastaa. Banaanit kannattaa sormiruokailijalle jättää pidemmiksi, kuvaussyistä pilkoin ne nyt muoviastiaan vähän pienemmiksi. Tämä dippihetki oli ehkä suunnattu enemmänkin äidille. Marjojen suhteeksi kannattaa ottaa yksi osa puolukkaa ja kolme osaa vadelmaa, jotta hillo ei ole liian hapanta pieneen suuhun.

Näissä välipalajuomissa on se hyvä puoli, että sen lisäksi, että ne toimivat sellaisinaan välipaloina, niitä voi käyttää osina väli-, aamu- tai iltapaloja. Heti, kun Nöppis on tarpeeksi vanha näihin, kokeilen tehdä hänelle makean smoothien seikkailujuomapohjaan. Tai oman suosikkini eli tuorepuuron, joka “kypsyy” jääkaapissa yön aikana. Nyt ylimääräiset purkit päätyvät perhetuttujen 1,5-vuotiaan makutestiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Banaani-mannapuuro persikkapyrellä

mannaryynejä

lapsen ikään sopivaa maitoa tai vettä

banaania

persikkasosetta

Persikkainen välipalamme syntyi, kun mietin, että jos minä voin syödä välipalaksi puuroa, poikanikin voisi aivan hyvin. Sen ei vaan tarvitse olla sitä samaa kaurapuuroa, jota syödään ja aamu- ja iltapalana. Niin sai alkunsa mannapuuropohjainen välipala. Mannapuuro keitetään normaalisti joko vastikkeeseen, maitoon tai veteen ja valmiiseen puuroon sekoitetaan muussattu banaani. Herkkupuuro tarjoillaan sileäksi soseutetun persikan kanssa. Tämä persikka-banaanijuoma, joka välipalan inspiraationa toimi, oli muuten minun makusuosikkini kolmesta juomavaihtoehdosta. Juoman maku on niin pehmeä, että en osaa sitä edes kuvailla. Persikkarakkauteni jatkuu siis edelleen, vaikka vanhempani naureskellen toivoivat, että säilykepersikkafetissini olisi unohtunut yläasteiässä. Ei unohtunut, paheni vaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mangonkerääjän kerrosvälipala

mangoa

banaania

Viimeinen juoma maistuu vahvasti mangolta ja sehän sopii meille! Ajattelin ensin, että persikka ja mango ovat mauiltaan todella lähellä toisiaan, mutta tämä mangojuoma on  kin varsin eksoottisen tuttavuus. Ja ehdottomasti hyvällä tavalla. Nöppiksen versiossa on kahta sosetta kerrostettuna niin, että banaani on jätetty hieman karkeammaksi, mutta mangosose on ihan sileää koostumukseltaan. Vaikka näitä juomia onkin eri makuja, niitä yhdistää se, että ne ovat kaikki maitoa sisältäviä juomia, joissa on lisäksi hedelmää, marjaa tai jogurttia. Ja “normaalia maitoahan” tosiaan saa antaa lapselle siinä 10 kuukauden kohdalla.

  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jotta teidänkin pienet seikkailijanne pääsisivät maistelemaan näitä herkullisia välipalajuomia, kuuluu kampanjaan arvonta. Kolme onnekasta lukijaani voittaa Muksu Seikkailijan tuotesetin. Se sisältää kaikki kolme välipalajuomamakua ja sen lisäksi voittajat saavat vielä 2 kappaletta Nutrcia Muksun yhteistyökumppanin SnadiStadin pääsylippuja, jotka ovat voimassa tämän vuoden loppuun. Voit osallistua arvontaan kertomalla tämän postauksen kommenttiboksiin, mikä on lapsesi (tai jos ei ole lapsia, niin oma) suosikkivälipala. Osallistumisaikaa on sunnuntai-iltaan 12.4.2015 kello 20:00 asti. 🙂