OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Äitiyspakkauksessani on säilytetty tähän asti odotusvaatteita, joiden tarpeellisuudesta omassa tulevaisuudessani en ole yhtään varma. Pakkaus on lojunut kaapissa tyhjänpanttina, mutta niin ei tule olemaan jatkossa, sillä kuulin huikeasta ideasta, joka mahdollistaa äitiyspakkauksen uudelleenkäytön parhaimmalla mahdollisella tavalla. Tähän asti pakkaus on vienyt lähinnä tilaa kotoani, mutta nyt pakkaus pääsee jälleen hyötykäyttöön ja vieläpä hyvin tärkeään rooliin eräässä projektissa. Muistan vielä, kuinka innoissani itse pakkauksen avasin, joten on ihana, että voin ilahduttaa toista äitiä samaisella pakkauksella. Mutta miten se onnistuu? Katso alla olevalta videolta vinkkiä, mistä onkaan kyse!

Lähdin siis mukaan Äidiltä toiselle -projektiin, koska ei ole olemassa ainuttakaan syytä olla lähtemättä. Ideana on täyttää oma äitiyspakkaus uudelleen niin, että se sisältää kaikki vaatteet, jotka siellä olivat silloin, kun pakkauksen sai itse. Vaatteiden ei kuitenkaan tarvitse olla samoja, vaan esimerkiksi toppahaalarin voi korvata vastaavalla tai body voi olla vaikkapa ystävän äitiyspakkauksesta, jos oma on jo laitettu eteenpäin. Pääasia, että vaatteet ovat puhtaita ja ehjiä. Vaadittavan sisällön näkee tältä sivulta. Projekti pyrkii suojelemaan pieniä vauvoja sekä ehkäisemällä HIV-positiivisten äitien tartunnan siirtymisen lapseen äitien testaamisen ja lääkityksen avulla että sen jälkeen vielä äitiyspakkauksen sisällön avulla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vielä saamani projektikuvaus kokonaisuudessaan:

1) Suomalaisia äitejä pyydetään lahjoittamaan käytetty äitiyspakkaus toiselle äidille kehitysmaahan. Lahjoittaja saa halutessaan liittää mukaan pienen viestin, tai esim. kuvan itsestään ja lapsestaan. Lahjoittajia pyydetään käyttämään hashtagia #äidiltätoiselle julkaistessaan mahdollisia kuvia projektiin osallistumisestaan.

Äitiyspakkauksessa toivotaan olevan kaikki vaatteet tallessa, mutta kaikkien tuotteiden ei tarvitse olla alkuperäisiä äitiyspakkaustuotteita, vaan myös vastaavat tuotteet käyvät. Vaatteiden tulisi olla ehjiä ja puhtaita. Ohjeet paketin toimittamiseksi löytyvät täältä.

2) Äitiyspakkaukset lähetetään Tansaniaan, vuoristokylä Mufindiin. Tätä vaihetta varten meidän pitäisi saada sponsoreita. Mikäli yritys haluaa lähteä mukaan sponsorin ominaisuudessa, lisätietoja löytyy täältä. Meihin voi myös ottaa yhteyttä osoitteeseen info@aidiltatoiselle.fi

3) Paketit jaetaan raskaanaoleville äideille HIV- testausta vastaan Mufindissa. Äiti aloittaa tarvittaessa HIV-estolääkityksen, mikä pienentää selvästi syntymättömän lapsen riskiä saada HIV.

 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lähtekää tekin ihmeessä mukaan auttamaan. Minä palaan vielä myöhemmin aiheeseen ja esittelen ainakin viestin, jonka pakkaan mukaan äitiyspakkaukseen. Osallistua voi joko levittämällä sanaa tai kokoamalla äitiyspakkauksen projektivastaavalle eteenpäin lähetettäväksi. Jos edustat yritystä, voit osallistua myös rahallisesti. Tutustukaa projektiin tarkemmin projektin kotisivuilla tai Facebook-sivulla. Nyt kasataan ja lähetetään äitiyspakkauksia Tansaniaan, sillä Afrikassakin on joskus kylmä!