OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tutustuin yhteistyökampanjan kautta NIVEA Creme Tales -keräilypakkauksiin. Tuo tummansiniseen peltirasiaan pakattu monitoimivoide on vanha tuttuni, mutta näihin helmikuun lopussa kauppoihin saapuneisiin erikoispurkkeihin en ollut ehtinyt vielä tutustua. Joelle Tourloniaksen kuvittamat purkit sisältävät tuttua voidetta, vain purkin kansi on erilainen. Jokaisen purkin mukana tulee sen kuvaan sopiva satukirjanen, sadut on kirjoittanut lastenkirjailija Udo Weigelt. Purkkeja on olemassa neljä erilaista ja niiden kuvissa seikkailee pieni Leo-poika ja hänen siskonsa Mia. Lisäksi mukana menossa on lelukani, joka ei pidä mielipiteitään omana tietonaan, vaan kertoo suoraan, mitä lasten seikkailuista ajattelee. Ihastuttava pieni keiju täydentää hahmovalikoiman ja on kuulemma useammankin blogiäidin suosikki. Meidän lempparimme on Leo, jonka seikkailuja luimme ennen päiväunihetkeä, kun isi napsi kuvat tähän postaukseen.

Päiväunihetket olivat ennen turhauttavia, kun poikaa piti nukuttaa väkisin, mutta sitten löysimme meille sopivan päiväunirytmin. Lähes kellontarkasti vauva alkaa hieroa silmiään ja kertoo näin, että uniaika on lähellä. Silloin siirrytään joko isoon sänkyyn tai omaan pinnasänkyyn ja pidetään pieni satuhetki. Yleensä satu päättyy imetykseen, mutta luettuani hieman pidempää kirjaa eilen, poika nukahti rauhalliseen ääneeni. Lapseton ystäväni antoi minulle kullanarvoisen vinkin, ettei satuihin saa eläytyä liikaa, ettei lapsi innostu ja virkisty, vaan sadut kannattaa lukea matalalla ja rauhallisella äänellä, jotta satuhetki on rentouttava. Enpä tullut tätäkään ajatelleeksi itse. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERAnivea cremeOLYMPUS DIGITAL CAMERAnivea talesOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikki NIVEA Tales -sadut voi lukea täältä animoituina! ♥