OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olipa kerran äiti, joka tahtoi salaisesti joulukuusen pienen poikansa ensimmäiseksi jouluksi. Olipa myös kerran pienen pojan pappa, joka tiesi äidin salaisen haaveen ja etsi kuin etsikin pienelle pojalle pienen joulukuusen. Pojan äiti, isä ja pappa veivät pojan ulos Rovaniemen pakkasiin, jotta aatoksi saatiin kaunis kuusi olohuoneeseen. Onneksi pojan isä otti ulos kameran mukaan, sillä kuusenhakureissulta saatiin aika kivaa kuvamateriaalia muistojen kirjoihin. Menipä melkein runolliseksi, mutta sitä tämä kynttilänvalossa bloggaaminen kai ihmiselle teettää.

Pukeutumispaniikkihan siinä muuten iski, kun piti lähteä ensimmäistä kertaa ulos pakkaseen. Montaa minuuttia ei ulkona oltu, sillä kuusi kaadettiin ihan pihapiiristä, mutta tulipa silti stressattua. Lopulta vähän liian pitkän pähkäilyn jälkeen (nukkuvan) vauvan ylle puettiin body, sukat, Onepiece-collegehaalari, kypäränalusmyssy, nahkalakki, toppahaalari, nahkalapaset ja -tossut. Siinä teille topatun vauvan resepti. Rassukka sai juuri ja juuri kätensä nostettua, sen verran äiti tunki vaatteita ylle pelätessään paleltumista. Poikahan nukkui ulkona, sillä pitkä pukeutumishetki oli jotenkin unettava. Kylmä ilma kuitenkin herätti vauvan ulkona. Oli pakko kokeilla niskaa ja nenänpäätä jatkuvasti, ettei pikkuinen ehtisi kylmettyä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERApulkassaOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli aivan kamala pakata vauvanvaatteita mukaan reissuun, mutta ihan hyvä valikoima tänne taisi lopulta lähteä mukaan. Tuo sininen Grian-haalari, joka näyttää hämäävästi farkkukankaiselta, on saatu Jollyroomilta ja se on merkiltään Reima. Näyttäisi olevan vielä hyvässä alennuksessakin tällä hetkellä. Äitiyspakkauksen haalari taitaa olla 70-senttiselle ja se on meille vielä iso, mutta tämä 62-68 (tupla)kokoinen haalari on juuri hyvä. Kädet ja jalat saa käännettyä lämpimään turvaan, koska hihoissa ja punteissa on kääntöosat. Näin ei haittaa, vaikka tumput joskus unohtuisivat kotiin vaikka automatkalle lähtiessä. Samoin tuplavetoketju auttaa pukemisessa todella paljon. Ainakaan meidän perheessämme ulkoiluvaatteiden pukeminen ei ole mitään suosikkipuuhaa, vaan aiheuttaa usein kiukkukohtauksen poikineen. Tällä kertaa oli siis oikeastaan onni matkassa, kun poika nukahti ja sain puettua hänet rauhassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAkuusenhakureissuOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sanonpahan vaan, että tämän lomareissun ehdottomasti suurin haaste oli saada lakki pysymään vauvan päässä. Pieni pää kun kääntyili puolelta toiselle sitä tahtia, ettei meinannut hattu pysyä menossa mukana! Lakkijuttuja on luvassa blogissa vähän myöhemmin. Sitä ennen taistelen vielä hetken omani puolesta, sillä se on niin vanha ja raihnainen, että sai jo muilta joululomalaisilta kuolemantuomion. Minulle se ei kuitenkaan sovi, vaan aion korjata sen jälleen kerran hatarilla harsinpistoilla.

Nimim. kässännumero taisi aikanaan olla 6 😀