Terveisiä Lahdesta! Olemme täällä yökyläilemässä mummolassa ensimmäistä kertaa. Uni maistui vieraassakin paikassa pojalle hienosti ja muutenkin kaikki on sujunut hyvin. Junassahan matkustetaan edelleen hienosti, vaikka lasten omat junaliput ilahduttavat toistaiseksi vielä enemmän äitiä kuin poikaa. Aikamoista matkaamista tämä elämämme on ollut ja tulee olemaan vielä ainakin vuoden loppuun. Joulukuussa junailemme yöjunalla Rovaniemelle “pappalaan” ja sitä ennen saatamme vielä piipahtaa viemässä joululahjat minun vanhemmilleni, kun en sattuneista syistä tänä vuonna siellä joulua vietä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAyökylässä OLYMPUS DIGITAL CAMERAaamupuuro OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli ihana herätä uuteen aamuun, kun keittiössä odotti iso kattilallinen puuroa ja termoskannussa kahvia. Miten sitä voikin tulla niin onnelliseksi pienistä asioista. Luin raskausaikana jostakin lehdestä, että vauvaperheen voi tehdä onnelliseksi jo sillä, että kyläilyn lopuksi vie roskapussin mennessään ja nyt ymmärrän, mitä sillä tarkoitettiin. Mikään, mikä oli ennen vauvaa arkinen itsestäänselvyys, ei ole enää sellainen. Nykyään arkipäivää on mikrotettu kahvi, tumman silmänalukset ja päivissä/viikoissa/kuukausissa/vuosissa sekoilu. Muistikorttini on aivan tulvillaan enkä ymmärrä puoliakaan siitä, mitä minulle sanotaan. Vauva-arki on kohdallani onnellista hulluutta. 🙂