Vauva näkee kaiken aluksi mustavalkoisena ja sehän sopii meidän perheelle, sillä vauva-asioissa sisustustyylimme tulee olemaan luultavasti juurikin hyvin mustavalkoinen. Mustavalkoiselta pohjalta värit pomppaavat mukavan kirkkaina esiin ja fiilistä voi vaihdella aksenttivärejä tai vain väräsävyjä muuntelemalla. Vaikka kirkkaita värejä rakastankin, tähän haaveilupostaukseen keräilin vain ns. värittömiä juttuja. Ei tarvitse kenenkäännyt  huolestua, että meillä kidutetaan vauvaa pitämällä värit pannassa, vaikka ne ovat kovasti pienokaisten mieleen. 😉

babyshop1

Ensimmäisen kollaasin teema on mummolassa yökylässä. Mummolaan matkataan autolla hienossa turvakaukalossa, tärkeät tavarat kulkevat mukana valkoisessa vaippakassissa. Maaseudulla on sekä sisällä että ulkona on niin kuuma, että musta, hihaton body riittää vaatetukseksi. Tutti saa puolestaan olla valkoinen, vaikka musta versiokin on kyllä mukana. Väritykseltään (ainakin ennen ensimmäistä ruokasotaa) valkoinen syöttötuoli on hieno muotoilultaan, siinä voi leikkiä myöhemmin vaikkapa avaruusalusleikkejä. Ja minkä tyylikkään lakanasetin mummo on hankkinut meitä varten, kyllä nyt kelpaa!

babyshop2

Toinen kollaasi keskittyy pieneen tyyliin ja pieniin asusteisiin. Tunnetun muotitalon valkoinen potkupuku on jo itsessään söötti, mutta kun mukana tulee vielä helistin, muodikas lahjapaketti on todellakin miehen mieleen. Ja pitäähän sitä pojalla omat pilottimalliset aurinkolasit nyt olla, isin suosikki-idoli oli kuitenkin pienenä Tom Cruise Top Gun -elokuvassa. Myös kokomusta tutti on aika cool omistaa. Juhlaa varten on hankittu vielä astetta hienompi hopeinen tutti, joka sopii hauskasti yhteen harmaaraidallisen bodyn kanssa.

babyshop3

Kolmas kollaasi pitää sisällään vauvakodin sisustustavaroita. Once upon a time…” -kirjahylly sopii pienelle prinssille, koska onhan tämä vauva-arki tavallaan aika utopistista satua. Valkoinen bodykin pysyy valkoisena, kun prinssi istuskelee välillä rauhassa supertyylikkäässä syöttötuolissaan. Ruutukuvioinen säilytyskori on hieman räväkämpi, sen sisään voi piilottaa äidiltä vaikka mitä salaisuuksia sitten joskus vähän isompana. Kierosilmäinen pehmopääkallolelu naurattaa takuulla, vaikka isin nassu on kyllä vielä hauskempi. Äidin mieleen taas on erityisesti mustavalkoinen imetystyyny, jota koristavat suloiset norsut.

Kaikki haavetuotteet etsiskelin tänään aamutuimaan Babyshopin valikoimista. En ole koskaan tilannut sieltä mitään, mutta mieleni tekisi kyllä. Varsinkin tuo ALE-osasto on täynnä aarteita! Oletteko te tutustuneet Babyshopiin? Muistakin vauvantarvikenettikaupoista saa vinkata! Tarvitsin uutta selailtavaa ja haaveilumateriaalia tänne vauvakuplaani. 🙂

(linkit mainoslinkkejä)