Eilen juhlittiin vauvakutsujani. Vaikka ilma oli kuuma ja aurinkoinen, me nautiskelimme sisäpihapuutarhan viileästä varjosta. Ystäväni lainasi vehreää sisäpihaansa juhliani varten ja järjesti vielä toisen ystäväni kanssa huikeat tarjoilut ja koristeetkin paikalle. Viirien ja pallojen lisäksi juhla-aluetta oli koristeltu pienin vaattein ja vauvatarvikkein. Jopa pyykkipojat, joilla vaatteet oli ripusteltu, olivat pieniä ja suloisia. Kuvat pöllin omastani ja ystävieni Instagram-tileistä, sillä jätin kiireessä kameran kotiin.

babyshower1

Vaippakakkuja sain yhteensä kolme. Tai no, tavallaan kaksi, sillä yksi “kakuista” oli oikeastaan rasiallinen vaippakuppikakkuja. Mieheni sisko askarteli upean mustavalkoisen vaippakakun, kun taas kirahvikakku ja kuppikakut oli kuulemma hankittu Päivin vaippakakut -nimiseltä yritykseltä. Kaikki olivat aivan ihania ja arvostan vaippakakkuperinnettä, sillä niihin tulee aikanaan uppoamaan rahaa. Olen hankkinut kestovaippojakin, sillä tahdon ehdottomasti kokeilla niitä, mutta hätävaroina kertakäyttövaippoja on hyvä olla olemassa.

babyshower2

Mitään virallista ohjelmaa meillä ei ollut, mutta napsimme hauskoja valokuvia juhlien tiimellyksessä. Nauratti vähän, kun meikäläisellä oli tietysti äitiyskortti matkassa, jos olisi tullut äkkilähtö. Tavallaan olisi ollut hauska rynniä synnytyssairaalaan isolla tyttöporukalla kuten elokuvissa, mutta oikeastihan lapsivesien mentyä olisin luultavasti saanut vain neuvon ottaa rauhallisesti ja kellotella supistuksia kotona.

 babyshower4

Lahjoja en kuvannut kaikkia, mutta muutamat tuomiset tahdon nostaa esille. Ystäväni toi vauvalle kahdet kengät, joilla on molemmilla oma “tarina”. Converset on kuulemma löydyttävä ihan pienestä pitäen, joten meidän pikkuisellamme on nyt mustavalkoiset yksilöt oranssein tehostevärein. Sopivat muuten hyvin äitiyspakkauksen vaatteiden väreihin, eivätkö? Toiset kengät ovat Benettonin ja ne kolahtivat täysillä, sillä miehelläni on lähes tismalleen samanlainen kenkäpari omassa kenkäkaapissaan. Kummatkin kengät olivat 2nd hand -löytöjä ja sanokaa minun sanoneen, että todella osuvia sellaisia!

babyshower3

En voi sanoin kuvailla vauvakutsujen tunnelmaa. Toivottavasti näistä kuvista välittyy edes hieman se kesäjuhlatunnelma, joka eilen vallitsi. Tytöt olivat hankkineet minulle oman tuulettimenkin, sillä he, jos ketkä, tietävät, kuinka pahasti hikoilen. Ihan ilman raskauttakin siis! Lisäksi vauva sai vaikka mitä ihania lahjoja kylpyviitasta ja vaatteista tutteihin ja kuuluisaan kirahvikosmetiikkaan. Tuttipullojakin tuli kaksi kappaletta. Niistä aion tosin kysellä teidän ajatuksianne, sillä olen jo aivan pihalla, millainen on nykyään ns. normaali tuttipullo.

babyshower5

Kiitokset vielä kaikille, jotka juhlitte eilen kanssani vatsaani ja siellä asuvaa tyyppiä. Oli jälleen kerran kiva, kun samoissa juhlissa oli ihmisiä, joiden kanssa olen ystävystynyt aivan eri aikakausina ja ihan eri asiayhteyksissä. Olette kaikki erityisen tärkeitä minulle, tytöt! ♥

Psst! Vielä ehtii iltaan asti osallistua kylpyammearvontaan TÄÄLLÄ.