Kun on maannut melkein vuorokauden flunssan kourissa sängyssä, alkaa miettiä outoja asioita. Niin kuin esimerkiksi sitä, miten muka pukeutuisi, jos ei olisi kipeä. Tällainen haaveiluhan on täysin valheellista minun kohdallani, sillä raskausihottuman vuoksi en tällä hetkellä todellakaan vetäisi vahattuja farkkuja jalkaani, vaikka maksettaisiin. Siis vain yhden epäkohdan mainitakseni. Aina saa kuitenkin haaveilla, joten keräsin massaketjujen nettikaupoista kolme erilaista raskaustyyliä ihan vaan, koska siitä tuli hyvä fiilis. Kertokaahan, jos jokin tyyleistä kolahtaa teihin.

mammamuotia_ellos

Elloksen äitiysvaateosastolla ihastuin valkoisen puseroon, jonka koetin kerran tilatakin muutama kuukausi sitten, mutta se myytiin loppuun ennen kuin ehdin kassalle. Röyhelöistä paitaa rauhoittamaan tarvitaan vähän rokkihenkeä upeiden äitiyshousujen muodossa. Jotta asu ei olisi liian mustavalkoinen, värikkäät rannekorut ja söpö laukku piristävät kokonaisuutta. Kenkiä en massaketjuista etsinyt, sillä ajatuskin siitä, että nyt pitäisi tunkea jalat kenkiin, jotka eivät ole 100-prosenttisen mukavat, kammottaa. Saatte siis kuvitella jokaiseen asuun sopivat kengät.

mammamuotia_hm

H&M:n äitiysvaateosasto taas imaisi minut mukaansa sen kaikista itsestäänselvimmän vaatteen avulla. Kyllä, se on musta maksimekko. Olen yllättynyt, etten ole jo sortunut tilaamaan tuota itselleni. Väripilkuksi asuun valitsin sinisävyisen neuletakin ja lisävipinää tuo kuvioitu huivi. Yksinkertainen kokonaisuus olisi parhaimmillaan sellaisina päivinä, kun tahtoo vaan olla näkymätön. Silloin neuletakinkin voi vielä vaihtaa mustaan ja piilottaa huivin näppärään laukkuun.

mammamuotia_lindex

Lindexin MOM-osasto tarjosi ihailtavakseni t-paidan, josta olen haaveillut jo useampaan otteeseen. Musta paita olisi hauska vitsi synnytyksen jälkeen, kun vatsa ei olisi vielä palautunut. Boyfriend-farkut ja pilottilasit toimisivat rennossa asussa kuin häkä. Ja hei, tuossa yksinkertaisessa rannekorussakin on jotakin ihanaa, eikö? Tällaisia asuja päässäni pyörii, vaikka ällöttävä totuushan on se, että makaan tälläkin hetkellä alushoususillani hikilammikossa toivoen, että mies tajuaisi tuoda kiinalaista ruokaa kotimatkallaan oloani parantamaan. Siinäpä teille varsin muodikas mielikuva! 😀