P1010009

Äitiysvaatteista on tullut useampikin postaustoive ja koska eräs uusi tuttavuus synnytti tällä viikolla nipun ajatuksia, voisin aloittaa tämän erikoisen vaatekappaleen esittelyllä. En ole muistaakseni koskaan aiemmin omistanut puhdasveristä kietaisuvaatetta. Toki sellaisia vaatteita, joissa jokin osa on kietaistava, löytyy vaatekaapistani, mutta mitään tällaista en ollut aiemmin kokeillut. Kietaisupaitaa suositeltiin sekä odotus- että imetysjaksoille, sillä se on avonaisena aivan kuin liivi kahden pitkän liehukkeensa kanssa. Toki alle voi pukea topin, jolloin sitomisen kanssa ei tarvitse olla niin tarkka.

Kietaisupaidan voi sitoa ylleen juuri niin tiukaksi tai löysäksi kuin itse tahtoo. Paidasta saa yllättävän tukevan kokonaisuuden, kun toisen suikaleen vie vatsan alta niin, että kangas tukee vatsaa. Raskausviikkoja on nyt takana suunnilleen 33, joten ainakin minun kohdallani vatsa todellakin tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. (Samoin sen omistaja, joka järkyttyneenä totesi, ettei näköjään omista enää napaa.) Paidan erilaisilla sitomisvaihtoehdoilla voi säädellä myös kaikkea muuta aina paidan pituudesta sen kaula-aukon syvyyteen.

P1010004

Kietaisupaitani on Jojo Maman Bébé -merkkiä, joka on minulle ennestään aivan vieras. Sain valita Zalandolta muutaman äitiysvaatteen kokeiluun ja koska äitikollegat liputtivat kietaistavien yläosien puolesta, päädyin pitkähihaiseen kietaisupaitaan. Nyt, kun superhelteet olivat täällä, t-paitamalli saattaisi tosin olla hieman järkevämpi valinta. Tummansininen väri on sen verran klassinen, että arvelin sen olevan mieleeni vielä syksylläkin, kun paita tulee toimimaan imetyspaitanani. Ja kuten äitini sanoi, voihan tuonne sitoa vauvankin sekaan. No, jos ei sentään! Kantoliina on sitten ihan oma projektinsa. 😉

jojo maman bebe kietaisupaita

Psst! Pahoittelut itkuisesta naamasta ja punertavasta nenästä. Perjantai 13. päivä pääsi yllättämään kunnolla ennen kuvaushetkeä. :/

Yhteistyössä Zalando.