Bebe sai ensimmäisen lahjuksensa jo viikkoja sitten, mutta uskalsin vasta nyt kuvata nämä blogiini. Kerrottuani ystävälleni raskaudestani, hän päätti yllättää minut ottamalla heti seuraavalle visiitilleen luokseni mukaan suloiset töppöset. Ystäväni äiti on tehnyt nämä, mutta äitipä ei tiennyt, kenelle töppöset päätyvät. Nyt taitaa tietää, sillä tämä kädentaitaja on kuulemma blogien ahkera kuluttaja. Kiitos siis näistä söpötyksistä!

 P1040002P1040003

Samaan hengenvetoon voin paljastaa, että ihmisiä, jotka tietävät odotuksestani, ei ole oikeastaan kovin montaa. Ydinperheeni lisäksi vain muutama ystäväni tietää asiasta. En vieläkään ota sitä riskiä, että tieto raskaudesta leviää kulovalkean tavoin, sitten tapahtuukin jotakin kamalaa, ja joudun selittelemään, mitä tapahtui. Blogi ei ole sama asia, sillä tänne voi hyvin kirjoittaa blogin olevan tarpeeton, minkä jälkeen jokainen järkevä ihminen ymmärtää homman nimen. Puolituttujen kanssa surkuttelu kasvotusten sen sijaan kauhistuttaa. Bebe pysyy siis edelleen “salaisuutena”.

P1040006OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palataanpa vielä takaisin korruptoituneeseen jälkeläiseeni. Lahjus, joka olisi kuulunut bebelle, mutta jonka minä varastin itselleni, päätyi omistukseeni pressipäiviltä. Sain muiden bloggaajien tavoin Sophie la Giraffe -sarjan suihkugeelin, mutta koska en vielä tiennyt olevani raskaana, otin tuotteen itse käyttöön. Hellävarainen suihkugeeli tuoksuu hyvältä ja soveltuu hienosti talvikäyttöön, kun iho kaipaa kosteutusta ja huolenpitoa. Parasta tuotteessa on kuitenkin takapuolen varoitusteksti, jossa varoitetaan seuraavaa: “A damp or wet baby may be slippery!” Aivan. 😉