Jos äitiysvaatteita ei lasketa, toivoin mammavitamiinien jäävän lähes ainoaksi raskaushairahdukseksi, jotta odotusajan vuoksi ei tarvitsisi koko ajan ostaa jotakin uutta. Olin kuitenkin väärässä, sillä hyvin nopeasti raskaudestani kuultuaan ystäväni alkoivat vihjailla tuotteesta, jota ilman en voisi olla raskaana. (Tuon edellisen lauseen voi muuten ymmärtää todella väärin, krhm.) Olen henkisesti valmistautunut siihen, että vartaloni tulee muuttumaan lopullisesti, mutta tiedostan myös sen, että voin tiettyyn rajaan asti vaikuttaa itse siihen, millaista tuhoa raskaus ja synnytys minulle tekevät. Sana ”tuho” oli tarkoin tähän asiayhteyteen valittu, sillä synnyttäneiden ystävien kertomukset eivät varsinaisesti saa odottamaan sitä maagista hetkeä, kun oma lapsi syntyy tähän maailmaan. Ei pahalla, mutta vähän alkaa kohta pelottaa, vaikka koetan olla ajattelematta koko asiaa liian aikaisin.

kaakaovoipuikko

Suomestahan legendaarista kaakaovoipuikkoa ei tällä hetkellä saa uuden tuote-erän väärän koostumuksen vuoksi, mutta kertokaapa silti, onko tuo The Body Shopin tuote turhaan hehkutettu vai oikeasti paras apu raskausarpien ehkäisyyn? Varsin moni tuntuu vannovan tuon nimeen, mutta kaupan entinen myyjä vihjaili, että sarjan vartalovoi on yhtä tehokas apu arpien ehkäisyys. Olenko jälleen mainonnan orja vai kerrankin jonkin oikeasti hyödyllisen jäljillä? APUA! 😀