Hunajakennoja vai jotakin ihan muuta?
Törmäsin netissä erään lipaston tietoja etsiessäni palasista koottavaan peiliin. Joku näkee varmasti tuossa yllä olevassa kuvassa juuri sen, mitä kuva esittääkin eli kivasti sävytetyistä hunajakennoista kootun peilin. Minä näen valitettavasti molekyylejä ja aromattisia hiilivetyjä. Valitettavasti siksi, että päätin jo vuosia sitten lopettaessani kemian opiskelemisen kanditutkintoon, että en ajattele enää mitään aiheeseen liittyvää. Siis siinä mielessä, kun ajattelemista voi välttää. Tänä E-koodien kulta-aikana, kun kemia on tapetilla enemmän kuin pitkään aikaan kuluttajien julistaessa erinäisiä totuuksia koskien askorbiinihappoa ja muita tuttuja juttuja suu vaahdossa. Hautasin opintoni, koska en nähnyt itseäni töissä alalla enkä oikeastaan osannut edes valita kaikista vaihtoehdoista itselleni pääainetta. Yleinen kemia kiinnosti, mutta yksityiskohtainen paneutuminen olisi pitänyt kohdentaa aloihin, jotka eivät napanneet. Muuttolaatikoita purkaessani (ja pakatessani uudelleen) selailin hetken vanhoja tenttikirjojani ja jostakin pamahti yhtäkkiä tunne, että kirjoja voisi lukea ihan huvin vuoksi jonakin iltana. Voi p*ska. Nyt se kemia sitten palasi kummittelemaan.
Eräs suunnitelmani tälle vuodelle oli aloittaa taas keväällä osa-aikaiset työt Miun-putiikilla vanhempainvapaan päättyessä. Näin olisin saanut kompensoitua vanhempainpäivärahakauden päättymistä ja pelattua lisäaikaa, jotta voisin keksiä itselleni suunnan tulevasuudelle. Viime vuoden lopulla kuulin kuitenkin, ettei putiikki jatka enää toimintaansa eikä minullekaan ole näin ollen tarvetta. En ollut laskenut myyjäntyön varaan tulevaisuuttani, mutta se oli kieltämättä ollut hutera turvaverkko, jos en keksisi muuta työtä. En ehkä kuitenkaan jaksaisi enää tehdä töitä vaan alalta, jolta niitä helposti saa, vaan aikuisempi teko olisi pyrkiä opiskelemalleen alalle töihin. Mutta entäs, jos se ala ei olekaan oikea? Tai tutkinto ei tyydytä? Yksi vaihtoehto voisi olla opiskella kiinnostavampaa alaa, jolta työpaikkakin kiinnostaisi. Itseäni lainaten totean, ettei kukaan kuitenkaan jaksa työskennellä vuosikymmeniä alalla, joka ei nappaa yhtään. Jos tämä kuulostaa sekavalta, älkää huolestuko. Sekavat ovat ajatuksenikin opiskelujuttuja ja työuraa koskien.
Kaipa se on kirjoitettu jonnekin muinaisiin kirjoituksiin, että historia tulee toistamaan itseään, luurangot eivät pysy kaapeissa eikä menneisyyden haamuja voi estää kummittelemasta. Koska aika kuluu pikanopeudella, pitää alkaa tosissaan miettiä, mitä kevät tuo tullessaan. Työpaikan vaiko opiskelupaikan? Kotiäitiyttä vaiko jotakin ihan muuta? Mistä ihmeestä kaikki muut saavat sen valaistumisen, mille alalle tahtovat opiskelemaan ja töihin? Nyt mietintämyssy päähän ja iso mukillinen kahvia napaan. Kuva sen sisältämästä “ihmeaineesta” alla. Miksi? Siksi, että päässäni kummitellaan.
Ansku
Voi Iina, mäkin mietin että mistä ne muut tietää mitä haluavat tehdä ja osaavat toimiakin sen mukaan. Itse olen vääntänyt ja kääntänyt asian kanssa vaikka kuinka ja paljon. Selvää on, että tehdyt hoitotyövuodet saavat riittää, haluan tehdä jotain muuta. Nyt olen vihdoin saanut perattua alavaihtoehdot kahteen, joskin aina silloin tällöin myös kaksi muuta alaehdokasta palaavat kummittelemaan. Kaikki nämä ovat niitä “vanhoja tuttuja”, joita en ole joko osannut, tai pystynyt lähestymään. Joka toinen päivä päätän, että teen mitä sydän sanoo. Joka toinen päivä taas toimin järjen mukaan. Miten vaikeaa! Aloitin viime syksynä puolikkaan työajan tekemisen jotta voin hinautua lähemmäs unelmaani. No sitä se on ollut, hinautumista. Pelkään ihan hulluna että heitän vain aikaa hukkaan ja sitä rataa.
Tsemppiä!
MouMou
Mun pitikin sulta yks päivä kysellä, millaiseen ratkaisuun päädyit vai ollaanko molemmat haahuiluvaiheessa. Toivotaan nyt, että se valaistuminen on jo lähellä. :)
Ansku
haha! Onhan tää tosiaan vieläkin haahuilua, mutta ekat askeleet on otettu, nyt tarttis vaan päättää suunta mihin nyt. Ja sen taisin päättää tänään. Katsotaanko muutanko mielipiteeni huomena. TOIVOTTAVASTI EN! En jaksaisi enään :D
MouMou
Tänään?! Oi, kateus! <3
Ansku
Joo. Päätin kliseisesti seurata sydäntäni :D …mut kun äitikin neuvoi niin. Itsehän olisin mennyt järjen mukaan.
MouMou
Äidit ovat sen verran usein oikeassa, että kannatan tätä ideaa. :)
Perhoneito
Ei se välttämättä tuu yhtäkkisenä kirkastumisena. Itse ainakin olen nyt 34 vuotiaana opiskelemassa uutta alaa, jonka OLETAN kiinnostavan minua. En ole siihen hullaantunut, mutten kyllä koskaan ole mihinkään alaan ollutkaan. Ei kaikille tule työstä intohimoa, mutta mukava työ kyllä kannattaa yrittää löytää.
MouMou
Olisi kyllä helpottavaa, jos tietäisi, ettei ole sellaista alaa, joka ns. vie mennessään. Olisi kamala odotellaa turhaan koko elämänsä kipinää, jota ei tule. :/
Sumu
Eikös 2-3 vuotta lisäopintoja menis vähän mielenkiinnottomampienkin kurssien osalta, jos se mahdollistaisi halutun työn? Jos siis kemian alalta yhä sellainen löytyy? Ite kyllä kannustan aina opintoihin, jos nykyopinnoilla ei sitä oikeaa työtä voi saada. Ihan kokonaan uusikin tutkinto voi olla hyvä vaihtoehto!
MouMou
No sepä siinä, kun tuolla alalla on niin paljon niitä työpaikkoja, jotka eivät kiinnosta, ja niin vähän niitä mukavia. Mutta kyllä, tämä 2-3 vuoden lisäopintoajatus on vahvana vaihtoehtona. Toisaalta taas olen selaillut tilastotieteen koulutusohjelmia netistä ja niissä houkuttaa jokin. Vaikea päätös kyllä. :)
Cati
Miten olis farmasia? Opinnoissa paljon kemian kursseja ja tuntemusta, mutta asiakaspalveluammatti kuitenkin
MouMou
Voi kuule, kun se on yksi ala, joka välillä kummittelee. Pari koulukaveria vaihtoi sinne ja ovat olleet kyllä tyytyväisiä! :)
Anna
Minä näin noissa peileissä steroidihormonimolekyylejä ja tulin kans ehdottamaan sinulle farmasiaa vaihtoehtona. :)
Toivotaan että selkeyden salama iskee jonakin kauniina päivänä lähitulevaisuudessa. Itselle oman alan löytäminen oli niin helppoa, se tuntui oikealta ja on sitä edelleen 15 työvuoden jälkeenkin, että en voi edes kuvitella kuinka kuluttavaa tuo epävarmuus on.
MouMou
Saattaa siis olla, että täällä on vielä joskus samanlainen tunne oikeasta alasta. Jospa se onkin farmasia. :)
venla
Täältä hei tulee peukku farmasian puolesta! Hyvähän minun on toki huudella, kun valmistun ihan muutaman kuukauden päästä farmaseutiksi ja kymmenvuotinen ammattihaave toteutuu. Ala on oikeasti mielenkiintoinen ja opittavaa riittää – ja farmaseutille on töitä monessa muussakin paikassa kuin apteekissa. Tämä on ammatti, jota arvostetaan ja töitä näyttäisi ainakin toistaiseksi riittävän.
Joskus solmut ja ongelmat aukeaa parhaiten silloin, kun lopettaa yritykset avata niitä omin voimin. Tsemppiä Iina : )
MouMou
Kuulostaa kyllä hyvältä! :)
chatte
Itse olen löytänyt alani, tai ainakin luulen niin, lähinnä yrityksen ja erehdyksen kautta. Olen ollut tähän mennessä kahdessa yliopistossa, teknillisellä ja luonnontieteellisellä puolella, ja todennut molemmat aivan vääriksi itselleni. Kaltaiselleni luonnontieteilijälle ei siis juuri vaihtoehtoja yliopistopuolelta jää… Lääkikseen siis! Ainakin toivottavasti. Itse rohkenin alkaa yrittää sille puolelle vasta, kun helpommat vaihtoehdot oli testattu. Toki perheellisellä saattaa olla suurempi kynnys tällaiseen testailuun, kun elämässä on jo tiettyä vakiintuneisuutta.
MouMou
Minähän kyseenalaistan jo senkin, olenko luonnontieteilijä alkuunkaan vai mentiinkö jo siinä metsään! :D
Emmi
Voin lohduttaa, että samoissa hajanaisissa pohdinoissa menee muutkin. Muut ei saa yhtään sen enempää kuin toisetkaan yhtäkäsiä riemuidioottimaisia päähänpistoja. Ehkä ne tulevaisuuden suunnat löytyvät ajautumalla ja pohtimalla, kunnes yhtäkkiä huomaa että mikä se selkeä askel on. Jos huomaa.
Esim. luin itseni maisteriksi asti alalle, josta en yhtäkkiä enää tykkääkään enkä halua tehdä töitä. Plus se, että alallani ei ole töitä… Ettäpä samoissa fiiliksissä kuljeskellaan.
MouMou
Aargh, niin pitkälle vielä! Toisaalta muistan, että meillekin kerrottiin jo ensimmäisenä vuonna, ettei maistereita tarvita, vaan kannattaa tähdätä suoraan tohtoriksi. Luulot pois fukseilta ja sitä rataa! :D
Tiia - Littlebigthings
Voi kuule aikaa on! :)
Mähän oon sua melkein 10v vanhempi enkä mäkään vielä tiedä mikä musta tulee isona :) Takana on 4 tutkintoa ja aika paljon työkokemusta, mutta nyt tosiaan kunhan keväällä saan ylioppilastutkinnon valmiiksi meinaan hakea yliopistoon. Ja jos sinne pääsisin, en siltikään tiedä tuleeko sekään olemaan se juttu mitä teen isona, saati työllistyykö sille alalle… Ja siis vielä kutsun itseäni päämäärätietoiseksi naiseksi :) No mutta myös hetkessäeläjäksi ;)
Sitä kai yritin sanoa, että mieltään ehtii (ja saa!) vaihtaa vielä moneen kertaan. Tsemppiä pohdintaan <3
MouMou
Voidaanko perustaa sitten yhdessä vaikka joku kahvila, jos meikäläinen on 10 vuoden päästä vielä hukassa? :D <3
Tiia - Littlebigthings
Kahvila olis oikeesti mun unelma! <3
MouMou
Ei huono idea. Kannatan tätä! :D
Rebecca
Melkeinpä sama tilanne täällä.. Tulevaisuuden ammatti edelleen hukassa. Olen opiskellut ammattiin, joka ei enää kiinnosta vaan lähinnä ahdistaa. Ja valmistuin vasta hetki sitten… Epäreilua, että toiset tietää pienestä asti mikä se tulevaisuuden ammatti on, ja me toiset ei vuosienkaan pähkäilyn jälkeen tiedetä…
MouMou
Se on TODELLA epäreilua. Munkin luokalla oli jo ala-asteella pari varmaa tapausta, jotka määrätietoisesti pyrkivät kohti tavoitettaan. Ja minä jankkasin, että kyllä musta laulaja tulee. JEP! :D
nasu86
oi voi on siinä nyt mietintä myssylle töitä. toivottavasti mietinnät tuottavat tulosta! itse olen palaamassa marraskuussa kun poika on täyttänyt 2-vuotta. itse olen sitten taas miettinyt että onko tämä työpaikka enää se missä viihdyn kun on tapahtunut niin paljon muutoksia poissa ollessani, no se jää nähtäväksi. eiköhän sieltä sitten pääse pois jos siltä tuntuu.
MouMou
Aina voi kokeilla. Jännittääkö palata töihin? :)
nasu86
tavallaan joo mutta siihen on vielä melkein vuosi , kysy lähempänä :D
MouMou
:D
Minttu-Maaria
Minäkin näin ensin hiilivetyjä :)
Mä en ole mikään life couch, mutta kehotan sua miettimään, että mitä haluat tehdä. Mihin sulla olisi sydämen palo? Jos ei millekään alalle, niin voisitko olla kotiäitinä ja tehdä jotain freelancer-hommia, jotka liittyy blogiin? Mä en murehtisi sitä, että jos jokin ala ei olekaan oikea, koska alaa voi aina vaihtaa ja monet neli- ja viisikymppiset ne vasta alanvaihtajia onkin, vaikka ovat muka olleet oikealla alalla.
Mulla on onnekas tilanne siinä mielessä, että jään äitiyslomalle vakituisesta työpaikasta ja vaikka palkkani ei ole ollut suuri, niin saan kuitenkin ansiosidonnaisen äitiysrahan (tai mikä se nyt virallisesti onkaan) ja mulla on työpaikka, johon voin palata. Tosin nyt on jo etukäteen alkanut tulla sellainen kutina, että mitä jos äitiyslomalla keksinkin, että haluan opiskella tai tehdä jotain muuta työtä.
MouMou
Musta tuntuu, että hukkasin kaikki unelmani jossakin vaiheessa. Pitäisi ehkä lähteä viikoksi telttailemaan ja kuuntelemaan itseän, jotta löytäisi taas ne haaveet. <3
On kyllä hyvä, jos on se turvaverkkotyöpaikka, kun jää äitiyslomalle. :)
Maikki
Mä suosittelisin lukaisemaan Cal Newportin kirjan “So good they can’t ignore you”. Ei anna välttämättä suoraan vastauksia sun tilanteeseen, mutta antaa vähän uutta näkökulmaa. Toi mulle ainakin ihan valtavan helpotuksen tunteen silloin, kun tuntui, että mulla ei ole millekään alalle mitään suurempaa intohimoa ja ymmärsin sitten ettei tarvitsekaan olla. :)
MouMou
Kiitos vinkistä, täytyykin etsiä tuo käsiini! :)
Katja
Itsellä on jo pienenä ollut haaveissa sihteerin työ. Serkun kanssa leikittiin aina välillä toimistoa – ei liene kovin vaikeaa arvata, mitä mä leikin :D Täti sanoikin joskus serkulle, että anna Katjankin välillä olla pomo. Mä vihasin sitä! Kokeilin siis kerran pari ja siihen se jäi. Halusin aina olla sihteeri ja ottaa soittopyyntöjä vastaan ;)
Ylioppilastutkinnon jälkeen hain amikseen lähihoitajaksi, kun sitä kautta kerta pystyi erikoistumaan asiakaspalveluun ja tietohallintaan. Inspiraatio tähän tuli sekä työkaverilta, että todella mukavalta terveyskeskuksen toimistotyöntekijältä (=halusin olla samanlainen). Itse hoitotyö ei sitten kiinnosta yhtään. Hyvin valittu koulutus, varsinkin kun olisin päässyt myös amk:hon tradenomiksi lukemaan… En siis dissaa amiksia, dissaan ehkä hitusen omaa alavalintaani, vaikka se onkin johtanut nykyiseen työhöni. Olen opiskellut myös hierojaksi, mitä teen erittäin satunnaisesti, lähinnä poikaystävän ja joidenkin työkavereiden hartiat kiittävät :D
Tällä hetkellä olen osastonsihteerinä sairaalassa ja yleisesti ottaen tykkään työstäni. Ainakin kiireen sietokyky on viime kuukausina parantunut :D Takaraivossa kuitenkin kummittelee kaksi täysin erilaista kouluttautumisvaihtoehtoa: johdon assistentti (missä olenkin joskus vuosia sitten käynyt pääsykokeissa, mutta silloin se ei johtanut mihinkään) ja fysioterapeutti. Nautin opiskelusta (ainakin ajatuksen tasolla), ihmiskeho on todella mielenkiintoinen ja haluaisin tietää enemmän siitä, mikä vaikuttaa mihinkin ja miten omaa ja muiden hyvinvointia voi parantaa. En kuitenkaan tiedä, haluaisinko tehdä fyssarin töitä isona, vai olisinko mieluiten sihteeri. Itse asiassa myös sosiaaliala kiinnostaa. Sairaalamaailman huonoja puolia, saa liikaa ideoita, mitä voisi opiskella ;)
Toivottavasti keksit, mitä haluat isona tehdä – vaikka ei se onneksi ole sen jälkeenkään mahdotonta vaihtaa mieltään tai lisäkouluttautua jollekin toiselle haaralle :)
MouMou
Fyssari ei ole yhtään huono ala! Mulla on monta tuttua, jotka rakastavat työtään ja jotka ovat juurikin ensin opiskelleet muuta, mutta fysioterapia on houkuttanut vaan enemmän. (Hmm, pitäisiköhän itsekin harkita! :D)
Mamma80
Itse olen työssä alalla joka ei ole kiinnostava mutta kyllähän sillä palkkansa tienaa… Mutta itse työpaikka, firma on mukava ja työpaikka on “varma” :) ja eihän koko elämä ole työtä vaan itsellä myös perhe ja harrastukset saa aikaan sitä paloa ja kipinää :D ja se huolettomuus kun työttömyys ei uhkaa niin se on myös kivaa. Kaikki ei vaan voi olla työssä “kutsumusammatissaan” mikä ei tarkoita etteikö voisi nauttia työssäolosta :) ja tämä kommentti on tarkoitettu hyvällä, stressiä levittävällä tavalla. Eli päätöksen, minkä teetkin ei tarvitse olla heti “napakymppi” ja silti elämä töineen/ammatteineen voi olla ihan mahtavaa.
MouMou
Se kyllä kieltämättä parantaa elämänlaatua, jos on juurikin tuollainen varma työ. Tuli todettua, että itselle se ainakin sopii yrittäjyyttä paremmin. Kaipa sekin jo auttaa tulevaisuuden valinnoissa! :)
Elviira
Äh, niin tuttuja ajatuksia! Ymmärrän! Lopetin opinnot jo 6 vuotta sitten ja olen tehnyt alan töitä siitä saakka. Nyt on tullut täysi stoppi, ja olen päättänyt, ettei auta kun lähteä opiskelemaan uutta alaa. Rahahan se vaan aina huoletta..Ja lapsiakin pitäisi jossain vaiheessa?!!
Kääk tätä elämää. Kunpa kaikki vaan ratkeaisi ihan itsekseen! :D Tsemppiä pohdintoihin!
MouMou
KÄÄK nimenomaan. En ole vielä edes uskaltanut tarkistaa, saisinko jotakin opintotukea vielä vai pitäisikö ihan “omin avuin” opiskella! :D
Elmo
Ihanaa lukea näitä kommentteja ja huomata, että muillakin on samoja ajatuksia kuin minulla. Oon ihan pihalla siitä, mitä haluaisin tehdä. Olen valmistunut opettajaksi, mutta open hommat ei kyllä oo yhtään mun juttu. Kyllähän kaikenlaiset jutut kiinnostaa jonkin verran, mutta yritä niistä nyt sitten valita se, mikä kiinnostaa eniten…kaiken lisäksi, kun pitäisi vielä miettiä sitä, että alalla olisi myös töitä tarjolla ja sellainen palkka, ettei tarvitsisi ihan koko elämäänsä elää köyhyysrajalla. Maantiede mua on kiinnostanut aina, mutta uuden maisterintutkinnon suorittaminen ei oikein innosta eikä kyllä olisi enää opintotukikuukausiakaan jäljellä siihen hommaan. Yksi haave on ollut ryhtyä maatilan emännäksi (:D), mutta ei ole kyllä sitten minkäänlaista kokemusta maatilalta eikä myöskään mies ole mikään maatilanisäntä, että kai sitä pitäisi sitten vaihtaa miestäkin jos tuollaista haluaisi. ;D Niin ja oma kahvila olisi myös kiva, mutta oon liian kova stressaamaan, jotta voisin ryhtyä yrittäjäksi. On kyllä tosi kuluttavaa haahuilla vuosikausia ympäriinsä tietämättä, mitä haluaa tehdä ja miettiä päänsä puhki, mikä olisi se oma juttu. No pitää toivoa, että se vielä löytyy. Onhan tässä vielä 35-40 vuotta aikaa tehdä töitä ja löytää se oma juttunsa…
MouMou
Niin on! Välillä sitä miettii, onko ainut 27-vuotias, joka on ihan pihalla haaveidensa kanssa. Opejuttuja tuli itsekin opiskeltua, mutta siltä tieltä tajusin kääntyä aika alussa pois. Odotellaan siis valaistumista! :D
Sarana
Moikka Iina!
Ja sori tästä pitkästä avautumisesta, osuit herkkään kohtaan ;)
Minulle jatko-opintovalinnan tekeminen oli vaikeaa. Luin lukiossa pitkän matematiikan, kemian ja fysiikan (en kurssiakaan psykologiaa) ja välivuoden ja ammatinvalintapsykologin kautta pääsyin opettajaksi ja opoksi, kun ajattelin, että opona saa ainakin tutustua kaikkiin mahdollisiin vaihtoehtoihin ja ehkä osaan ohjata muita, kun en itse osannut valita (vink vink).
Teen päivittäin töitä saman ahdistuksen kanssa kamppailevien nuorten kanssa ja jos yhtään helpottaa niin, ei suurin osa niistä muistakaan tiedä. Ja ne, kenellä on selkeä suunta, niin monesti herää epäilys, että se selkeä suunta perustuu enemmän ammatin luomiin mielikuviin, statukseen ja arvostukseen kuin todelliseen tietoon eri vaihtoehdoista.
Joskus mietin myös sitä, että annetaanko tässä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa liikaa painoarvoa sille, mitä juuri sinä haluat? Mikä sinua kiinnostaa? Mitä työtä sinä haluat tehdä? Kuten eräs toinen jo kommentoi, kaikki eivät voi toteuttaa “unelmaansa” ja samalla sen suunnattoman ahdistuksen takana on juuri se tunne, että vain sinä tiedät, mitä sinä haluat. Ja entäs jos ei tiedä? Ja totta taitaa olla se, että tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa ei voi edes tietää kaikkia ammatteja (ja sitä mitä ne todellisuudessa on) tulevaisuuden ammateista puhumattakaan. Mitä jos asiaa miettisi sen kautta, minkälaisia osaajia yhteiskunta tarvitsee? Millä aloilla on töitä?
Suurin osa ihmisistä päätyy johonkin työhön sattuman kautta (monessa eri ammatissa voi toteuttaa itseään) tai ajautumalla. Ja sekin on ihan ok. Eräs minua puhutteleva metafora on se, että jos joskus löytää sen itselle sopivan ammatin ja kuvittelee, että se on internet-sivu. Sivu, jota on yrittänyt löytää, mutta sille sivulle ei ehkä olisi koskaan löytänyt suoraan jonkun linkin tai hakusanan kautta. Mutta kun sen sivun löytää ja menee taaksepäin nuolella selaushistoriaa, niin se muodostaa ihan loogisen polun.
Ja vielä loppuun on todettava, että minä uskon, että kaikille meistä on olemassa monia hyviä ammatteja, ei niinkään sitä yhtä täydellistä ja oikeaa. Tsemppiä pohdintoihin!
Ps. Miten ois ravintoterapeutti? Vaaditaan kemian osaamista, on tulevaisuudessa varmasti töitä ja ihmisläheinen ammatti ;)
MouMou
Samaa mietin minä, ettei vaan ole valitettavasti mahdollista, että jokainen olisi unelma-alallaan. Siksipä kävi mielessä mm. hoitoalan työ, mutta lähipiirin tutut, jotka sillä alalla ovat, saivat kyllä ihoni kananlihalle tarinoillaan. Tästä herkkiksestä ei sinne ole. Pitänee siis kuunnella, missä muualla tarvittaisiin apua. :)
millahe
eihän siinä nyt aromaattisia näy, vaan pelkästään syklohekseenejä ;)) t. keväällä farmaseutti
MouMou
:)
Tarja
Menin 40-vuotiaana kahden pienen lapsen äitinä opiskelemaan toista yliopistotutkintoa. Alla siis toinen tutkinto, joka tuntui koko ajan väärältä ja 12 vuotta töitä tuolla väärällä alalla. Nyt tuntuu, että opiskelen sellaista, mikä todella kiinnostaa, mutta en silti tiedä, mihin työllistyn :D Aika näyttää. Toisaalta nautin nyt edes siitä, että saan opiskelusta niin paljon nautintoa.
Ja mitenkä tälle uudelle alallle päädyin… Ei kirkastunut yhdessä yössä… Tuskainen prosessi, valvottuja aamuyön tunteja. Sattuman kaupalla yliopiston sivuilla haahuiltuani päädyin yhdelle sivulle ja tuli vain tunne, että tuonnepa voisin hakea ja tein sen samoin tein. Sitten pääsykokeeseen ja pääsin vielä sisäänkin. Mutta siis: aikaahan on. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Eikä se tässäkään tapauksessa ollut niin, että olisin jotenkin kirkkaasti tiennyt, että tässä se nyt on. Toivon kuitenkin, että opiskelujen kautta voisin löytää työn, jonka kokisin ENEMMÄN mielekkäänä kuin ne työt, joita olen aikaisemmin tehnyt. Joka tapauksessa: aikaa sinulla on! Toivon, että olen siitä esimerkkinä :) Äitinä ja vähän enemmän elämää nähneenä ne opiskelutkin osaa organisoida uudella tavalla ja niistä saa enemmän irti. Kyllä sinunkin alasi löytyy; olen siitä varma! Saattaa vaatia muutaman mukin kahvia kyllä, mutta joku aamu se vastaus on valmis :D
MouMou
Mutta kuitenkin, tuli tunne. Kunpa minunkin kohdalleni osuisi edes jokin vinkki, joka ohjaisi kohti oikeaa. :)
Sinnu
Thankgod joku (bloggari) puhuu tästä ääneen! Ja että kommentoijissakin on monia jolla ei ole hajua ja ainakin yksi joka totes, että kaikille ei voi tulla työstä intohimoa, riittää että se on ok. Mä vasta yritän opetella ja hyväksyä, että yliopistotutkinto plakkarissa, ei kiinnosta sitten senttiäkään. Time well spent. Mutta ehkä voin tehdä sitä työkseni? Eikä sinne töihin noin vaan edes marssita nykyään, en ole sellaisella alalla. Ehkä äitiys ois mun intohimo ja tykästyn ammattiini niin että siedän sitä työnäni? Ehkä löydän elämääni muita tyydystä tuovia asioita kun työ (joka tuo vaan leivän pöytään)?
yläasteikäisenä ajattelin että kolmekymppinen on jo elämänsä elänyt. No nyt ollaan kohta puoliin siinä iässä ja kappas en vieläkään tiedä mistään mitään…..
MouMou
Tuo loppu tiivisti aika hyvin mun ajatukseni! Ei haittaisi, vaikka työ on “vain” työ. Mulle riittää, etten inhoa sitä. :)
Nimim. suodatintehtaalla metallialan äijien kanssa hyvin viihtynyt -87
huuhaa
Minulla pähkäilyjä helpotti sen ymmärtäminen että melkeinpä mistä tahansa voi nauttia jos pääsee aiheeseen tarpeeksi syvälle. Lukion jälkeen luulin haluavani taidealalle ja opiskelinkin graafista suunnittelua muutaman vuoden. Tykkäsin kovasti opiskelusta ja piirtelystä, mutta tulevaisuus mietitytti. En nähnyt itseäni toimeentuloaan pähkäilevänä huppari-freelancena jonka täytyy joka keikkaa varten vongata huomiota.
Olin lapsesta asti ajatellut isona olevani jakkupukunainen jolla on punaiset korkkarit, hieno koti keskustassa ja rautainen ammattitaito. Lähdin tätä kautta miettimään siis mitä haluan, ja tulin siihen tulokseen että oikiksen kautta voisin saada haluamani tulevaisuuden. Opiskelu oikiksessa oli tylsää, pelkkää lukemista, mutta työelämä on vastannut odotuksiani. Laki ei aluksi kiinnostanut ollenkaan, kuivaa ja tylsää. Pikkuhiljaa pääsin ajatteluun sisään ja nyt en voisi kuvitellakaan eri alaa! Sanoin juuri miehelleni että vaikka saataisiin super lottovoitto, en vaihtaisi alaa. Ostin juuri punaiset korkkarini, koti keskustasta löytyy ja ammattitaito kasvaa koko ajan.
Sekavan viestini pointti oli siis että mieti minkälaisen elämän haluat esim 10 vuoden kuluttua ja pohdi millä keinoin pääset siihen. Ajatus voi lähteä ihan hölmöstä pikkujutusta, niinkuin minulla jakkupuvusta ja kengistä, mutta niiden avulla voi hahmottaa semmoista yleiskuvaa että minkälaisista elementeistä unelmaelämäsi koostuu. Sitten vaan miettimään toteutuskeinoja :)
MouMou
Hyvä neuvo! Kiitos, kun jaoit ajatuksesi. Ja kiva kuulla, että unelmasi toteutui. :)
Saara
Oli pakko kommentoida, kun oot kirjoittanut mulle niin läheisestä aiheesta!
Itse oon just valmistumassa alalle, josta en enää pidä eikä kyllä alan töihinkään helposti pääse. Sitten oon vielä kätevästi kuluttanut kaikki opintotuet niin, etten välttämättä mahdollisten opintotukimuutosten takia saa enää tukea ainakaan samanasteiseen tutkintoon. Ahdistus!
Mutta ihanaa huomata, että on muitakin “haahuilijoita”! Alan seuraamaan sun blogia, ehkä saan motivaatio oman alan löytämiseen sun ja muiden kommentoijien avulla. :)
MouMou
Kiva, että meitä on muitakin! Välillä on sellainen olo, että kaikilla muilla on selkeät suunnitelmat tulevaisuuden varalle. :)