Maanantaina kuvautan asuni ja julkaisen viikon ensimmäisen postaukseni. Vaatteeni ovat lapsivoimaa suosivasta massaketjusta, ne eivät sovi ihonväriini eivätkä vartalotyyppilleni, poseeraan kuvissa typerästi ja valokuvat ovat huonolaatuisia. Kannattaisi varmaan hankkia parempi kamera ja tonnilla siihen lisälaitteita. Lisäksi asu on matkittu ihan täysin toiselta bloggaajalta, sillä hänellä oli kuukausi sitten samanvärinen paita päällä.

Tiistaina postaan suosikkilounassalaattini ohjeen kuvien kera. Salaattiohjeellani tapan tonnikalan sukupuuttoon ja kannustan nuoria syömään liian kevysti, joten edistän myös epätervettä elämäntapaa vihjaamalla, että kaikkien pitäisi syödä vain salaattia ja laihtua sillä tavalla hurjasti. Olen myös säälittävä hipsteri, koska kuvaan ruokaani. Ja hei, mitenkäs se kerta, kun neljä vuotta sitten kirjoitin, etten oikein pidä tonnikalasta? Valehtelija mikä valehtelija.

Keskiviikkona päätän antaa itsestäni enemmän ja pohdiskelen nuorena sairastamani masennuksen jälkivaikutuksia. Oikeastaan kaikki on vain ovelaa taktikointia, jolla haen huomiota sekä sääliviä kommentteja. Eihän avautumiseen voi olla muuta syytä. Sitäpaitsi joku lukijoistani on ollut vielä masentuneempi, joten minulla ei ole edes oikeutta valittaa omasta sairaudestani. Mahdolliset haukut aiheesta tulee ottaa vastaan kiittäen, sillä olen asiakaspalveluammatissa eikä minulla ole oikeutta omaan mielipiteeseen.

Torstaina järjestän lukijoilleni arvonnan, jotta voisin ilahduttaa heitä. Minua kutsutaan tunnin sisään mainostajien huoraksi, kommenttien kalastajaksi ja vielä epäreiluksi, sillä viikon osallistumisajalla kaikki lukijat eivät ehkä silti ehdi osallistua arvontaan. Ja se, että pelkkä “Osallistun!” -kommentti ei riittänytkään vastaukseksi arvontakysymykseen, olisi pitänyt mainita ohjeistuksessa ainakin kolmesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perjantaina esittelen alennusmyynneistä löytämäni neuleen. Omistan jo liikaa vaatteita, joten ostokseni on turha. Lisäksi sen materiaali on sekä epäeettistä että -ekologista, ja olen valehdellut tulotasoni, koska joudun ostamaan neuleen alennettuun hintaan! Vai hetkinen, onko tämä sittenkin hämäysyritys? Taidan tienatakin jokaisesta postauksestani 100 euroa ja lisäksi 50 euroa jokaisesta kuvasta. Aleostoksella koetan vain esittää, ettei minulla ole juurikaan rahaa.

Lauantaina pidän suosiolla vapaapäivän blogista. Kommenttiboksini täyttyy kommenteista, joissa kysellään, olenko hengissä ja vaaditaan välittömästi postauksia. Blogi on kuitenkin työni, kun olen kerta sellaisen päättänyt aloittaa, ja velvollisuuteni on tuottaa päivittäin sisältöä blogiini. Olen ylimielinen, kun en koko päivänä vastaa kommentteihin enkä julkaise niitä läheskään reaaliajassa. Mistä ihmeestä lukijani muka nyt saa selville, erään nettikaupan postikulut!

Sunnuntaina kirjoitan bloggaamisesta sarkastisen postauksen. Loukkaan sillä sekä muita bloggaajia että eräitä lukijoitani, jotka tunnistavat itsensä vähintään yhdestä kohdasta ja päättävät minun viittaavan juuri heihin. He lopettavat blogini lukemisen ilmoittamalla siitä suureen ääneen kommenttiboksissani. Seuraavana päivänä he tulevat vielä muistuttamaan, etteivät aio palata lukemaan blogiani enää koskaan. Vastaan nuorelta tytöltä, joka kyselee, kannattaako blogin perustaminen, tulleeseen sähköpostiin lyhyesti: “EI.

pilalla1

Edit: Selitetty vitsi on huono vitsi, mutta pakko tähän loppuun on nyt lisätä, että postaus on siis kärjistetty kokoelma useamman bloggaajan tyypillisiä kokemuksia vuosien varrelta. Tämä ei ole esimerkkiviikko elämästäni. Tarkoitus on vain esitellä parhaita eli pahimpia paloja siitä, mitä minä ja muut bloggaajat saamme kestää, vaikka tarkoituksemme on vain jakaa mukavia paloja elämistämme. Ihania kommentoijia on edelleen tuhat kertaa enemmän, kiitos teille. <3

(“pilalle” menneet kuvat Veera Korhonen)