MUUMI-ÄLYPUUTARHA SAATU / PLANTUI

Niinhän siinä kävin, kuten ennustinkin. Sekosin älypuutarhakasvattamiseen täysin. Ostin läpinäkyvän NAKED-mallin puutarhan kolmipaikkaisena, jotta saisin istutettua uusia kasvatettavia. Käytän toki edelleen Muumi-puutarhaani, jonka sain yhteistyön tiimoilta Plantuilta viime vuonna, mutta tarvitsin lisää tilaa kokeiluilleni. Jos innostut kokeilemaan itse kasvattamista, pyydä minulta alennuskoodi, jolla saat 20% puutarhojen ja kapseleiden hinnoista pois. Mutta nyt paljastan, mitä kaikkea olen kasvattanut puolen vuoden aikana.

Kasvit, joiden kasvattamista olen kokeillut:

Basilika

Basilikoja on Plantuilla kuusi erilaista. Tämä “tavallinen” basilika oli ihan ensimmäiseni. Isoja, kovertuvia lehtiä tuottava basilikalajike on maultaan pehmeä. Jos nappaat lähikaupasta mukaan puskan basilikaa, se on sekä ulkonäöltään että makuprofiililtaan luultavasti juuri tällaista. Basilika itää jo 5-6 päivässä, ja mitä enemmän sitä nyppii, sitä enemmän se kasvaa. Tuttu maku ja kasvattamisen helppous koukuttivat, joten panin toisen lajikkeen kasvamaan tämän seuraksi.

Basilika Minette

Basilika Minette on ns. perusbasilikaa pienempiä lehtiä tuottava, mutta maku onkin yllättävän intensiivinen. Yhtä helppo kasvattaa, kuin toinenkin basilikani, mutta tätä ei tarvitse nyppiä yhtä paljon eikä yhtä systemaattisesti. Basilikani lopuksi koitui amatöörivirhe. Yritin kasvattaa kaupan yrttiä pummilla älypuutarhani lähellä, mutta jokin ötökkäpopulaatio valtasi basilikani ja se piti heittää pois. Basilikoista näet kuvia tästä postauksesta.

Punainen kirsikkatomaatti

Ensimmäinen hieman pidempää pinnaa vaativa kasvatettavani oli punainen kirsikkatomaatti Maultaan pienet, punaiset tomaatit ovat hyvin voimakkaita. Tuntui kiehtovalta seurata, kun tomaatti teki keltaisia kukkia, jotka sitten pölyttämisen eli hellän ravistelun jälkeen muuttuivat pieniksi, vihreiksi tomaateksit. Lopulta ne kypsyivät syömäkelpoisiksi. Tomaatti on kuvissa tuo keltaisia kukkia puskeva tyyppi.

Chili, Demon Red

Uusin tulokas on chili. Tulisuutta sille luvataan Scovilleasteikolla 30 000 – 50 000 verran. Odottelen vielä satoa tai edes kukkia, sillä chilin sato ilmaantuu vasta 4-5 kuukauden kuluttua. En malttaisi odottaa! Myös pienen chilini voit bongata tämän postauksen kuvista.

Curled Free -kaali

Curled Green on toteutunut unelmani. Nuoria lehtiä napsin sellaisinaan salaattiin tai leivän päälle. Kun lehdet alkavat kasvaa isoiksi, käytän ne suosikkiherkkuni valmistamiseen. RAKASTAN lehtikaalisipsejä! Paras resepti niihin löytyy tästä postauksesta. Ai niin, ja satoa tämä kaveri tuottaa jo kolmen viikon jälkeen. Parasta! NAKED-puutarhani kaikki kolme paikkaa on varattu tälle herkkukaalille. Jokohan pitäisi tilata 6-paikkainen puutarha?

Reaaliaikaisia kasvatustouhujani voit seurata IG-storyjeni kautta TÄÄLLÄ! :)